RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat 30.8-24.10.2022
Perusturvalautakunta 25.10.2022 § 63
Kunnan hallintosäännön 46 §:ssä säädetään otto-kelpoisen päätöksen ilmoittamisesta.
"Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta."
Oheismateriaalina on perusturvajohtajan, sosiaalityönjohtajan, johtavan lääkärin, vastaavan hammaslääkärin, hoitotyön johtajan, kotiin vietävien palveluiden esimiehen, avoterveydenhuollon palveluesimiehen ja palveluasuminen esimiehen tekemät päätökset ajalta 30.8-24.10.2022.
Esittelijä Perusturvajohtaja Ilona Koskenniemi
Päätösehdotus: Perusturvalautakunta päättää, ettei se käytä kyseisistä päätöksistä Kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |