RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2024/Pykälä 275
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Askolan kunnan ilmastosuunnitelma 2025 -2029
Elinympäristölautakunta 26.11.2024 § 123
Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai etuni-mi.sukunimi@askola.fi
Ilmastolain 10.6.2022/423 14 a § mukaan kunnan on laadittava taikka päivitettävä ilmastosuunnitelma vähintään kerran valtuustokaudessa.
Tämän lain 14 a §:ssä tarkoitettu kunnan ilmastosuunnitelma on hy-väksyttävä ensimmäisen kerran viimeistään tämän lain voimaantulon jälkeen alkavan ensimmäisen valtuustokauden aikana.
Suunnitelmassa on oltava:
1) tavoite kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämisestä kunnassa;
2) toimet, joilla kasvihuonekaasujen päästöjä vähennetään kunnassa;
3) tiedot kasvihuonekaasujen päästöjen kehityksestä kunnassa;
4) tiedot suunnitelman toteutumisen seurannasta;
5) muut kuin 1–4 kohdassa tarkoitetut tarpeellisiksi katsotut seikat.
Kunnan ilmastosuunnitelman hyväksyy valtuusto. Kunnan on seurattava suunnitelman toteutumista. Suunnitelma on otettava huomioon kun-talain (410/2015) 37 §:ssä tarkoitetussa kuntastrategiassa sekä 115 §:ssä tarkoitetussa toimintakertomuksessa.
Askolan kunnan ilmastosuunnitelman työ aloitettiin huhtikuussa 2024 ja Ilmastokysely kuntalaisille ja muille sidosryhmille toteutettiin nettikyselynä 30.4. – 16.6.2024. Kyselyllä pyrittiin kartoittamaan kuntalaisten mielenkiintoa ilmastotyöhön ja niitä kohteita, johon kunnan tulisi ilmas-totyössään laittaa rajoitettuja resurssejaan. Kuntalaiskyselyn analy-soinnin perusteella 69 % piti ilmastotyötä tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Ilmastotyön tärkeimpinä tekoina ja tavoitteina pidettiin energiatehok-kuutta, uusiutuvaa energiaa ja kierrätystä.
Askolan kunnan ilmastosuunnitelmassa on esitettynä Askolan kunnan päästövähennystavoitteet ja kunnan eri toimialojen tavoitteet ja toi-menpiteet päästöjen vähentämiseksi.
Toimialat tarkastelevat ilmastosuunnitelman tavoitteita ja mittareita vuosittain talousarvion ja tilinpäätöksen yhteydessä. Toimialat voivat tavoitteita ja mittareita muuttaa, vähentää tai lisätä valtuustokaudella ilmastosuunnitelman kokonaistavoitteen pysyessä kuitenkin vähintään samalla tasolla.
Askolan kunnan ilmastosuunnitelma liitteenä
Ilmastosuunnitelman esittelee ilmastosuunnitelman projektikoordinaattori Olli Kytölä.
Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää hyväksyä laaditun ilmastosuunnitelman ja esittää ilmastosuunnitelman hyväksyttämistä Askolan kunnanhallitukselle ja Askolan kunnanvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa.
Merkitään pöytäkirjaan, että ilmastosuunnitelman projektikoordinaattori Olli Kytölä oli kokouksessa asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.04-17.52. Hannu Vihreäluoto saapui kokoukseen klo 17.10 tämän asian käsittelyn aikana.
Täytäntöönpano kunnanhallitus
Kunnanhallitus 27.11.2024 § 236
Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle ilmastosuunnitelman hyväksymistä.
Päätös Keskustelun kuluessa Matti Jäppilä teki seuraavan vastaesityksen:
”Ehdotan että ilmastosuunnitelmaa ei hyväksytä. Tästä suunnitelmasta on tehtävä eri yhteisöjen kanssa uusi korjattu suunnitelma. Selvitettävä esille tulleet ristiriidat esim kenelle kunta voi antaa määräyksiä hiilineutraaliuden toteutumisesta. Uudelleenvalmisteluun on varattava 1/12 henkilötyövuotta.”
Matti Jäppilän esitystä ei kannatettu.
Keskustelun kuluessa Juho-Matti Nirvi teki seuraavan esityksen:
”Esitän ilmastosuunnitelman palauttamista uudelleenvalmisteluun”
Mia Myllys ja Petra Lind kannattivat Juho-Matti Nirvin tekemää esitystä.
Puheenjohtaja tiedusteli, että voidaanko päättää yksimielisesti asian lähettämisestä uudelleen valmisteluun.
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti lähettää ilmastosuunnitelman uudelleen valmisteluun.
Merkitään pöytäkirjaan, että ilmastosuunnitelman projektikoordinaattori Olli Kytölä oli kokouksessa asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.38-18.20. Mia Myllys saapui kokoukseen klo 17.39 tämän asian käsittelyn aikana. Kokouksessa pidettiin tauko klo 18.53-19.02.
Täytäntöönpano uudelleen valmisteluun
Elinympäristölautakunta 17.12.2024 § 141
Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai etuni-mi.sukunimi@askola.fi
Askolan kunnan ilmastosuunnitelmaa on uudelleen valmistelussa tar-kennettu.
Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää hyväksyä tarkennetun ilmastosuunnitelman ja lähettää ilmastosuunnitelman eteenpäin Askolan kunnanhallitukselle ja Askolan kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano kunnanhallitus
Kunnanhallitus 18.12.2024 § 275
26/11.05.01/2024
Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle Askolan kunnan ilmastosuunnitelman 2025 -2029 hyväksymistä.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano valtuusto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |