RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinkeinotoimikunta
Pöytäkirja 16.01.2025/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
TEPA2025
Elinkeinotoimikunta 26.09.2024 § 38
Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi
Vuoden 2025 alussa työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtion TE-palveluilta kuntien järjestämisvastuulle, kuntien perustamille työllisyysalueille. Itä-Uudellamaalla yhteisen työllisyysalueen muodostavat Porvoo, Askola, Pukkila, Myrskylä, Lapinjärvi ja Loviisa.
Askolan kunnanvaltuusto on hyväksynyt 16.10.2023 sopimuksen yhteisestä toimielimestä TE-tehtävien hoitamisesta.
Sopimus on kuntalain 52 §:n mukainen sopimus kuntien yhteisestä toimielimestä ja se koskee työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa (380/2023) säädettyjen työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta. Sopimuksella osapuolet muodostavat työvoimapalveluiden järjestämisen yhteistoiminta-alueen (työllisyysalue). Sopimuksen mukaisia tehtäviä hoitaessaan Porvoon kaupunki toimii kuntalain (410/2015) 51 §:n mukaisena vastuukuntana.
Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo TEPA2025 tilanteesta:
- Vuoden 2025 alusta käynnistyvä Porvoon työllisyysalue tuottaa jatkossa esimerkiksi lakisääteisiä työnhakupalveluja.
- Työllisyysalueen odotetaan tuottavan myös lähipalveluja, Askolaan saakka.
- Kunta voi järjestää näitä täydentäviä vapaaehtoisia palveluita, kuten yrityspalveluita yrityksille sekä yrittäjyyden edistämisen toimenpiteitä, kuten yrittäjyyskasvatusta.
- Toimintamalli on työn alla.
Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen
Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Elinkeinotoimikunta 16.01.2025 § 4
25/00.01.01/2023
Valmistelu/lisätiedot kunnanjohtaja Annu Räsänen, puh 040 7109 045, etunimi.sukunimi@askola.fi
Työllisyyskoordinaattori Titta Härkänen kertoo kokouksessa TEPA25 tilanteen.
Askolan palvelutori Kohtaamolla aloittaa helmikuussa maanantaisin ajanvarauksella.
Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen
Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että työllisyyskoordinaattori Titta Härkänen oli kokouksessa asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 16.02-16.50.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |