RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta
Pöytäkirja 16.01.2025/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastine valtuustoaloitteeseen kioski Takajärvelle
Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta 16.01.2025 § 8
167/00.01.02/2023
Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Janne Mäkinen, puh. 040506 9547 tai etunimi.sukunimi@askola.fi
Vastine valtuustoaloitteeseen / Kioski Takajärvelle
Kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuustoryhmät ovat 10.6.2024 esittäneet valtuustoaloitteen kioskin saamiseksi Takajärvelle.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Takajärven uimaranta on kunnostettu entisaikojen loistoonsa. On ollut ilo seurata miten runsaslukuisesti kuntalaiset ovat uimarannalle löytäneet ja palaute on ollut pelkästään positiivista. Uimaranta kaipaa kuitenkin kioskia, johon tilat jo valmiina löytyvät. Toiminta olisi loistava tilaisuus nuorille päästä kokeilemaan yritystoimintaa ja samalla tienata hieman rahaa. Nuorisovaltuusto on asiaa jo käsitellyt, joten nuorten halu lähteä viemään tätä eteenpäin löytyy. Heidän mukaansa asia voitaisiin nivoa esim lukion opetukseen. Me Kokoomuksen ja Perussuomalaisten valtuustoryhmät esitämme, että asia otetaan valmisteluun pikimmiten, jotta jo ensi kesänä meillä olisi Takajärvellä kioski.
Valtuustoaloite on esityslistan liitteenä.
Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta antaa seuraavassa esitetyn vastineen valtuustoaloitteeseen.
Kokoomuksen ja Perussuomalaisten valtuustoryhmät ovat 10.6.2024 esittäneet valtuustoaloitteen kioskin saamiseksi Takajärvelle.
Valtuustoaloitteessa tuodaan esille, että toiminta olisi loistava tilaisuus nuorille päästä kokeilemaan yritystoimintaa, asia voitaisiin nivoa esim. lukion opetukseen ja, että nuorisovaltuustolla olisi oma roolinsa asian toteuttamisessa.
Nuorisovaltuusto on yleistermi nuorten kunnallisille vaikuttajaryhmille. Kuntalain (10.4.2015/410) 26 §:n mukaan kunnanhallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. 26 §:n mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.
Nuorisovaltuuston vaalit on pidetty 2.12.2024, jonka myötä uusi nuorisovaltuusto on aloittanut toimintansa. Nuorisovaltuusto koostuu seitsemästä (7) jäsenestä, se tapaa säännöllisesti ja toimii oman toimintasuunnitelmansa mukaan.
Askolan lukion lukuvuoden 2024-2025 yhtenä toiminnallisena tavoitteena on yrittäjyys- ja työelämäpainotuksen käynnistäminen. Tavoitteen tarkoituksena on tarjota opiskelijoille lukion oppimäärää syventävämpi katsaus yrittäjyyteen ja työelämään ja saada siten paremmat valmiudet jatko-opintoihin ja tulevaisuuden suunnitteluun. Lisäksi tavoitteena on edistää korkeakoulu- ja työelämäyhteistyötä esim. Haaga-Helian ja Askolan Yrittäjien kanssa. Keskeisenä tavoitteena on tutustua eri aloihin, ammatteihin ja uramahdollisuuksiin sekä työelämä- ja yrittäjyystaitoihin myös osana jokaisen oppiaineen opintoja. Opettajat ja opinto-ohjaaja tukevat opiskelijoita omien vahvuuksien tunnistamisessa ja tulevaisuuden suunnittelussa. Yhteisön työtä tukee yrittäjyys- ja työelämätiimi. Keskeisiä yhteistyötahoja ovat lisäksi Nuorten talous ja yrittäjyys NYT sekä Uskalla yrittää -tapahtuma keväällä 2025. Lukion opetussuunnitelman perusteissa (LOPS2021) kuvataan laaja-alaisen osaamisen osa-alueet, jotka muodostavat kaikkien oppiaineiden yhteiset tavoitteet. Mm. yhteiskunnallinen osaaminen -aihekokonaisuuteen sisältyy opiskelijan uudistumiskyvyn, työelämävalmiuksien ja yrittäjämäisen asenteen tukeminen.
Kunnan nuorisopalvelut toimii nuorisovaltuuston toimijoiden tukena. Lukion rehtori tuo lausunnossaan 9.12.2024 esille, että yrityskurssilla on mahdollista suunnitella opetussuunnitelman mukaisesti yrityksen liikeideaa, toimintaa, taloutta, markkinointia ja tarkastella muuta yrittäjyyteen kuuluvaa sisältöä.
Askolan kunta haluaa palvella paikallisia yrityksiä mahdollisimman kattavasti. Kunta on tehnyt yhteistyösopimuksen ProAgria Etelä-Suomen kanssa yrityspalvelujen tuottamisesta askolalaisille ja alueelle sijoittumista suunnitteleville yrityksille. Askolan kunnan kotisivuilta löytyy myös lisätietoa yritystoiminnan rahoitukseen ja yrityksen perustamiseen liittyen.
Askolan kunta suhtautuu myönteisesti nuorten aloitteelliseen yritystoimintaan. Kunta ei kuitenkaan näe mahdolliseksi lähteä mukaan yritystoiminnan järjestäjäksi. Yrittäjyyskasvatuksen hengessä nuoria kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja yrittäjämäisen asenteen vahvistumiseen. Valtuustoaloitteen teemassa on tärkeätä huomioida mm. yrityksen liiketoimintasuunnitelma, yritystoiminnan sijainti, luvat ja säädökset, rahoitus yrityksen perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen, tuotevalikoima, markkinointi, asiakaspalvelu ja henkilöstö sekä kilpailu. Lisäksi on tärkeätä kartoittaa eri järjestöjen (4H, Suomen Yrittäjät, Yksityisyrittäjäin säätiö jne.) mahdollisuudet tukea aloitteellista ja aloittavaa yritystoimintaa.
Esittelijä palvelualuejohtaja, osaaminen ja elämänlaatu Janne Mäkinen
Päätösehdotus Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta antaa esittelytekstissä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.
Päätös Keskustelun kuluessa Matti Jäppilä teki esittelijän esityksestä poikkeavan vastaesityksen ja esitti seuraavaa: Lautakunta päättää kysyä Nuvalta lisäselvityksiä kioskin toiminnan järjestämisestä 30.5.2025 mennessä. Kunta suhtautuu myönteisesti ja haluaa mahdollistaa tätä toimintaa uuden lukion opiskelijoille sekä sitä kautta mahdollisesti kolmannen sektorin toimijoille. Lisätietoja järjestämisen yksityiskohdista aletaan selvittää yhdessä lukion opiskelijoiden kanssa niin, että kioski voisi aloittaa 2026.
Vastaehdotusta ei kannatettu.
Keskustelun jälkeen esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:
Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta päättää muuttaa esityslistan tekstiä vastaukseksi valtuustoaloitteeseen seuraavasti: Askolan kunta suhtautuu myönteisesti nuorten aloitteelliseen yritystoimintaan, vaikka ei itse voikaan toimia yritystoiminnan järjestäjänä. Tämä lause korvaa esittelytekstin viimeisen kappaleen kaksi ensimmäistä virkettä.
Puheenjohtaja julisti osaaminen ja elämänlaatu -lautakunnan päätökseksi tulleen esittelijän muutetun päätösesityksen.
Hanna Simola poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19:05.
Täytäntöönpano kunnanhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |