Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 239


 

Askolan kuntastrategian päivittäminen

 

Kunnanhallitus 19.06.2024 § 128 

 

 

Valmistelu/lisätiedot Kunnanjohtaja Annu Räsänen, puh. 0407109045, etunimi.sukunimi@askola.fi

Kuntalain 37 § mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:

1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen;

2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;

4) omistajapolitiikka;

5) henkilöstöpolitiikka;

6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;

7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.

Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa säädetään 110 §:ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.

 

Askolan nykyinen kuntastrategia on hyväksytty valtuustokaudelle 2022-2025. Askolan voimassa olevan kuntastrategian mukaisesti toimintamme perustuu seuraaville arvoille: positiivisuus, osallisuus, turvallisuus, joustavuus ja kestävyys. Toteutamme kuntastrategiaa strategisten tavoitteiden kautta, jotka tukevat kuntalaisten hyvinvointia ja kunnan elinvoimaa.

 

Toimintaympäristössämme on tapahtunut muutoksia jo nykyisen valtuustokauden alun jälkeen. Askolassa on tänä keväänä tarkasteltu kuntastrategian päivitystarvetta kunnanvaltuuston iltakoulussa. Askolan kunnan johtoryhmä on jalostanut saatuja tuloksia kehittämispäivän aikana ja koostanut saadut ainekset yhteisiksi nousseiden tavoitteiden mukaisesti.


Kuntastrategia vahvistetaan joka vuosi talousarvion vahvistamisen yhteydessä ohjaamaan myös tulevan vuoden toimintaa ja taloutta. Seuraavan kerran kuntastrategian laajempi päivitys on aiheellista toteuttaa vuoden 2025 aikana uuden valtuustokauden aloitettua toimintansa.

 

Askolan kuntastrategian päivityksen myötä uudistuksia tehtiin Askolan vahvuuksiin, heikkouksiin, mahdollisuuksiin ja uhkiin. Myös Askolan kuntastrategian pääpainopisteiden elinvoiman ja hyvinvoinnin alle asettuvat strategiset tavoitteet uudistuivat. Arvoihin lisättiin jo brändityössä esille noussut Askolan toimintatapaa kuvaava rohkeus. Liitteenä olevassa kuntastrategiassa on kuvattuna Askolan kunnan arvot, pääpainopisteet ja strategiset tavoitteet.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn kuntastrategian.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Täytäntöönpano valtuusto

 

Kunnanvaltuusto 12.08.2024 § 40 

 

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn kuntastrategian.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

 

Kunnanhallitus 27.10.2025 § 239  

200/00.01.01/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot Askolan kunnanvaltuusto on käsitellyt vuonna 2024 kuntastrategian päivitystä toimintaympäristön muuttuneesta tilanteesta johtuen. Uusi päivitetty kuntastrategia on hyväksytty elokuussa 2024 ja ollut nyt voimassa noin vuoden ajan.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että 12.8.2024 hyväksytty kuntastrategia pidetään voimassa toistaiseksi, kuitenkin siten, että kuntastrategia tarkistetaan kerran valtuuston toimikauden 2025-2029 aikana.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Täytäntöönpano valtuusto