Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 262


 

Valtuustoaloite: Varautuminen 72 h ja Askolan kunnan toimenpiteet

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 262  

28/00.01.02/2025  

 

Valmistelu/lisätiedot kunnanjohtaja Annu Räsänen, puh. 040 7109 045, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Valtuustoaloitteessa nostetaan esiin tärkeä ja ajankohtainen aihe: kotitalouksien varautuminen mahdollisiin häiriö- ja kriisitilanteisiin. Kuten aloitteessa todetaan, sujuva arki voi häiriintyä yllättävissä tilanteissa, ja ennakointi on keskeinen osa sekä yksilön että yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.

 

Askolan kunnalle ja varautuminen uhkiin ja häiriöihin on keskeisen tärkeää. Erityisesti turvallisuuden ylläpito on vahva kunnan toimintaa ohjaava arvo, joka on tunnustettu myös kuntastrategiassa. Tämän mukaisesti kunta on ryhtynyt konkreettisiin toimiin kuntalaisten varautumisen tukemiseksi.

 

Askolan kunta on ottanut ensimmäisenä kuntana Suomessa käyttöön sähköisen "Kuntalaisen turvallisuuskansion", joka on suunniteltu toimimaan sekä mobiililaitteilla että tietokoneilla. Kansio kokoaa yhteen laajan tietopaketin siitä, miten asukas voi varautua erilaisiin häiriötilanteisiin ja mihin viranomaiseen olla yhteydessä eri tilanteissa. Kansio on helposti saavutettavissa ja sen sisältöä päivitetään säännöllisesti.

 www.askola.fi/kuntalaisenturvallisuuskansio

 

Turvallisuuskansio lanseerattiin Askolan kunnassa kesäkuussa 2025 avoimessa kuntalaisillassa, jossa samalla avattiin Askolan uudistunut tori kaikkien asukkaiden iloksi. Tilaisuudessa oli mukana useita toimijoita, joille varautuminen on keskeinen tehtävä, kuten pelastuslaitos ja vapaaehtoisjärjestöjä. Tilaisuudessa jaettiin myös "72 tuntia – varautuminen kotona" -turvallisuusesitettä kaikille osallistujille.

 

Askolan kunta tiedottaa varautumiseen liittyvistä asioista verkkosivuillaan, ja osallistuu valtakunnallisiin kampanjoihin, kuten Varautumispäivään 7.2., jolloin aihe nostetaan esiin myös kunnan viestinnässä. Kunnan verkkosivuilta löytyy jo nyt tietoa varautumisesta, mukaan lukien linkit valtakunnallisiin ohjeistuksiin, kuten Pelastustoimen ja 72 tuntia -kampanjan materiaaleihin.

 

Askolan kunnassa on vuonna 2025 päivitetty valmiussuunnitelman yleinen osa (KH 17.9.2025 pykälä §204) ja vuoden 2026 aikana päivitämme palvelualueiden valmiussuunnitelmat. Tavoitteenamme on kehittää riskienhallinnan, valmiuden ja operatiivisen toiminnan prosesseja turvallisuuden kannalta esimerkilliselle tasolle.

 

Askolan kunta kiittää valtuutettua tärkeästä aloitteesta ja sitoutuu jatkossakin vahvistamaan kuntalaisten turvallisuutta ja valmiuksia kohdata mahdollisia häiriö- ja kriisitilanteita.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa esittelytekstissä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano aloitteen jättänyt