Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 258


3 SalkkuRaportti_102025_Kv17112025

 

Sijoitusraportti vuonna 2025

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 258  

113/02.02.02/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot talouspäällikkö Kaija-Leena Tuomisto, puh. 040-836 2153 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Kunnanvaltuusto on 13.12.2021 § 108 hyväksynyt sijoituspolitiikan ohjeen, jonka mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle selvitys vuosittain 17.11. mennessä määrän ja arvon kehityksestä sekä sijoitusinstrumenttien jakaumasta ja tuotosta.

 

Sijoitusraportti ajalta 1.1.-31.10.2025 liitetään kokousaineistoon ennen kokousta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee saadun raportin tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että talouspäällikkö Kaija-Leena Tuomisto oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 18.19-18.33.

 

Täytäntöönpano valtuusto