RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.11.2025/Pykälä 289
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Päätös etuosto-oikeuden käyttämisestä
Kunnanhallitus 26.11.2025 § 289
Kunnalla on etuosto-oikeus (Etuostolaki (608/77) kunnan alueella sijaitsevan kiinteistön kaupassa, jos kiinteistön pinta-ala on yli 5000m2. Lähisukulaisten välisessä kaupassa kunnalla ei ole etuosto-oikeutta. Kunnan tulee käyttää etuosto-oikeuttaan 3 kuukauden kuluessa kauppapäivästä.
Lain mukaan kunta voi käyttää etuostoa maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten eli lähinnä alueille joilla on merkitystä kunnan kaavoitukselle.
Etuostolain mukaan kunnalle kuuluvat tehtävät hoitaa kunnanhallitus, ellei kunnanhallitus ole siirtänyt määräämänsä viranhaltijan tehtäväksi sen ratkaisemisen, ettei kunta käytä etuosto-oikeuttaan.
Hallintosäännön 23 §:n mukaisesti kunnanjohtajalla on oikeus päättää ettei kunta käytä etuostolain tarkoittamaa etuosto-oikeuttaan. Kunnanjohtajalla on oikeus saattaa asia kunnanhallituksen ratkaistavaksi.
Alla on luettelo Askolan kunnassa sijaitsevista kiinteistön kaupoista:
- 018-405-19-14, ma Pelto-Uljas pa 40000 m2, 40.000 €
- 018-405-11-43, Kotikulma pa 5290 m2, 135.000 €
- 018-406-2-34, Perin konu, pa 5251 m2, 320.000 €
- 018-409-1-112, Metsäkoivio, pa 17137 m2, 172.000 €
- 018-410-3-74, Kotomäki, 5525 m2, 262.000 €
- 018-411-7-124, Aurinkorinne, 6111 m2, 517.000 €
Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että se ei tule käyttämään etuosto-oikeuttaan edellä mainituissa kiinteistökaupoissa.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |