Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 04.03.2026/Asianro 1


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kunnanhallitus 04.03.2026    

   

 

 Askolan kunnan hallintosäännön 138 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 Kunnanhallitus on päättänyt 11.6.2025 § 135, että kunnanhallituksen kokous kutsutaan koolle kunnan hallintosäännön asianomaisia mää-räyksiä noudattaen. Kokouskutsut lähetetään kunnanhallituksen jäse-nille ja varajäsenille sekä valtuuston puheenjohtajistolle sähköisesti vähintään kolme päivää ennen kokousta. Kiireellisissä asioissa kutsu-misaika voi olla tätä lyhyempi. Esityslista toimitetaan myös valtuutetuille ja tiedotusvälineiden käyttöön pääsääntöisesti sähköisessä muodossa ellei muuta ole sovittu.

 

  Kunnanhallituksen julkinen esityslista julkaistaan myös kunnan verk-kosivuilla, milloin tämä on mahdollista (teknisten ongelmien takia in-ternetkotisivuilla julkaisematta jättäminen ei ole este kokouksen lailli-suudelle ja päätösvaltaisuudelle). Kuntalain 103 §:n mukaisesti kun-nanhallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.     

 

Tero Suominen, puheenjohtaja (Jarkko Inkeroinen)

Veikka Huuskonen, I vpj  (Vilma Kilpeläinen)

Matti Jäppilä, II vpj (Tanja Inkiläinen)

Taija Kämäräinen (Hanna-Mari Hakola-Riihisaari)

Petra Lind (Erkki Pusula)

Mikko Maukonen (Mika Väinölä)

Pia Sääksi (Tero Aaltonen)

Hanna Simola, valtuuston puheenjohtaja

Jouni Vilkki, valtuuston I vpj

Erkki Pusula, valtuuston II vpj

Annu Räsänen, kunnanjohtaja, esittelijä

Petriina Wäre, hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Tuija Saloranta, hallinnon asiantuntija

Iines Oksanen, nuorisovaltuuston edustaja

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi sekä todetaan läsnäolijat.

 

Päätös