Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 08.06.2026/Asianro 9


 

Maanhankinta/ kiinteistön ostaminen

 

Kunnanhallitus 08.06.2026    

20/02.09.00/2021  

 

Valmistelu/lisätiedot kunnanjohtaja Annu Räsänen, puh 040 7109 045, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Askolan kunta on saanut myyntitarjouksen kiinteistöstä Suoranta (18-412-3-50), jonka pinta-ala on 3,059 ha.

 

Kiinteistö sijaitsee kunnan yhdyskuntarakenteen kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaisella alueella ja soveltuu tulevan maankäytön suunnittelun, tonttituotannon sekä mahdollisten virkistys- ja palvelutoimintojen kehittämiseen. Kunnan maapolitiikan tavoitteiden mukaisesti maanhankinnalla pyritään turvaamaan riittävä maaomaisuus kaavoituksen ja yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin.

 

Myyntitarjouksen mukainen kauppahinta on 50 000 euroa.

Kauppa koskee ainoastaan maapohjaa. Myyjä on tehnyt UPM-Kymmene Oyj:n kanssa sopimuksen kiinteistöön kohdistuvista metsähakkuista, ja kyseisten hakkuiden tuotot kuuluvat myyntitarjouksen mukaisesti kokonaisuudessaan myyjälle.

 

Kaupan ehdoista sovitaan seuraavaa:

 kauppa toteutetaan maakaaren (540/1995) mukaisesti

 ostaja (Askolan kunta) vastaa kaupanvahvistajan palkkiosta

 muut tavanomaiset kauppaan liittyvät kulut jakautuvat normaalin käytännön mukaisesti

 

Kauppahinta vastaa alueen yleistä hintatasoa ja perustuu osapuolten

välisiin neuvotteluihin.

 

Maanhankinnalla kunta vahvistaa edellytyksiään ohjata alueen maankäyttöä pitkäjänteisesti sekä varmistaa kaavoituksen toteuttaminen kunnalle tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Kunnan vuoden 2026 talousarviossa ei ollut varattuna investointirahaa maanhankintaa varten. Elinympäristölautakunta on kokouksessaan 1.6.2026 esittänyt kunnanhallitukselle, että Monninkylän väestösuojan ja liikuntasalin investointikohteelta siirretään yhteensä 50 000 euroa maanhankintaan. Kunnanhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 8.6. Kunnanvaltuusto päättänee asiasta kokouksessaan 15.6.2026.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää:

  1. että Askolan kunta hankkii kiinteistön Suoranta (18-412-3-50), pinta-ala 3,059 ha,
  2. hyväksyä kauppahinnaksi 50 000 euroa,
  3. todeta, että kauppa koskee ainoastaan maapohjaa ja että kiinteistöön kohdistuvien metsähakkuiden tuotot kuuluvat myyjälle,
  4. todeta, että kauppa toteutetaan maakaaren (540/1995) mukaisesti,
  5. todeta, että Askolan kunta vastaa kaupanvahvistajan palkkiosta ja muut tavanomaiset kulut jakautuvat normaalikäytännön mukaisesti,
  6. valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan sekä tekemään siihen vähäisiä teknisiä tarkistuksia.
  7. että kauppa toteutuu kunnanvaltuuston päätettyä määrärahasiirrosta investointikohteelle maanhankinta.

 

Päätös 

 

 

Täytäntöönpano myyjät