RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 188
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan eri viranomaisten asiakirjoja
Kunnanhallitus 07.09.2022 § 188
Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai etunimi.sukunimi@askola.fi
Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat kunnan eri viranomaisten asiakirjat:
1. Viran- ja toimenhaltijapäätökset ajalta 18.8.-7.9.2022
- kunnanjohtajan päätökset
- hallintojohtajan päätökset
2. Tekninen lautakunta
- pöytäkirja 16.8.2022
3. Rakennus- ja ympäristöyksikkö
- pöytäkirja 18.8.2022
4. Perusturvalautakunta
- pöytäkirja 30.8.2022
Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asiakirjat tietoonsa saatetuksi sekä toteaa, ettei kunnanhallitus käytä kyseisissä asioissa Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |