Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinotoimikunta
Pöytäkirja 01.12.2022/Pykälä 58


 

Tonttipolitiikka ja -tilanne vuonna 2022

 

Elinkeinotoimikunta 17.03.2022 § 13 

 

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan tonttien tilannekatsauksen.

 

- Myyntikelpoisia, nopeasti käyttöönotettavia yritystontteja on tarjolla vain vähän eli yhteensä 4. Yksi tontti on Monninkyläntien ja Leppämäentien risteyksessä, kolme tonttia Punahiekan alueella.

- Tonttitarjonnan lisäämiseksi ollaan käynnistämässä kaavoitustyötä.

- Kunnalla olisi syytä olla monipuolisempaa tonttitarjontaa ja siten kunnan on lisättävä strategista tonttivarantoa.

- Kunnalla on lisäksi halussaan iso maa-alue tilaa vaativaa yritystoimintaa varten. Mikäli tämä alue pirstottaisiin pienempiin yritystontteihin, se hankaloittaisi alueen jatkokäyttöä tähän suunitelmaan.

- Jotta kunnalla olisi toimiva yritystonttivaranto, tarkastellaan ja selvitetään maanhankintamahdollisuuksia teollisuusalueen laajentamiseksi.

- Asuintonttien osalta lisätään kampanjointia vuoden 2022 aikana.

- Tonttikauppojen vauhdittamiseksi tarvittaisiin lisää joustavuutta hintaneuvotteluja varten.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Elinkeinotoimikunta 12.05.2022 § 23 

 

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan tonttien tilannekatsauksen.

 

  • Yritystonttivarantoa on tarvetta parantaa
  • Kaavoituskatsaus on työn alla ja se on tulossa kunnanhallituksen käsittelyyn.
  • Olisi hyvä käydä asettaa tavoitteita maanhankintatoimille, jotta kunnalla olisi jatkossakin maa-aluevarantoa ja tarkoituksenmukaista tonttitarjontaa. Tämän edistämiseksi myös maanhankinnalle olisi syytä luoda yhtenevät periaatteet ja hinnoittelu.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Elinkeinotoimikunta 15.09.2022 § 34 

 

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan tonttien tilannekatsauksen.

 

  •      yritystonttivaranto on niukentunut entisestään. Useita yritystontteja on vuoden 2022 mittaan luovutettu yrittäjille.
  •      Syksyn 2022 aikana kaavoitetaan kuntaan lisää yritystontteja. Todettiin että valmius järjestää  yritystontteja niitä tarvitseville täytyy olla nykytilaa parempi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Elinkeinotoimikunta 20.10.2022 § 48 

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan tonttien tilannekatsauksen:

 

-          valmista yritystonttivarantoa on kolme luovutettavissa olevaa tonttia

-          työn alla on kaavoittaa lisää yritystontteja.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Elinkeinotoimikunta 01.12.2022 § 58  

37/00.01.02/2021  

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan tonttien tilannekatsauksen:

-          vapaiden yritystonttien määrä on vähäinen. Uusien yritystonttien kaavoitustyö on meneillään Punahiekan ja Teollisuusalue II väliselle alueelle

-          Asuintonttien osalta  on kysyntä hiljentynyt vuoden 2022 aikana, mikä pysynee vallitsevana tilana vielä jonkin aikaa. Taustana on epävarmat taloudelliset ajat  ja rakentamisalan sumeat tulevaisuuden näkymät.

-          Tonttimarkkinointitoimilla on nykytilanteessa haastavaa luoda aikaan sellaista tarjontaa, mikä saisi kääntämään muuttoliikevoittoa kuntaan päin. Kehittämistoimet olisi syytä kääntää nykyisiin asukkaisiin ja kunnan pitovoiman vahvistamiseen
 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.