Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 102


 

Askolan torin perusparannussuunnitelmat

 

Tekninen lautakunta 31.10.2022 § 89 

 

 

Valmistelu/lisätiedot Tekninen johtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai etunimi.su-kunimi@askola.fi.

 

Askolan torin perusparantamiseen on varattuna määrärahoja vuoden 2022 investointiohjelmassa. Askolan torin parantamista on esitetty niin kuntalaisten kuin myös päättäjien taholta pitemmän aikaa.

 

Askolan tori on keskeisellä paikalla Askolan keskustassa ja luo myös ulkoisen ilmeen Askolassa vierailevalle. Nykyisellään Askolan tori ei anna hyvää kuvaa ja torin perusparantaminen on perusteltua.

 

Askolan torin perusparantamisen suunnittelu on aloitettu elokuussa 2022 ja arkkitehti sekä maisemasuunnittelija ovat laatineet kaksi suunnitelmaa visualisointeineen tarkasteltavaksi.

 

Koska tori on keskeinen paikka myös kuntalaisten kohtaamiseen, tulee myös kuntalaisilta tiedustella ajatuksia nyt laadittuihin alustaviin suunni-telmiin. Kuntalaisilta saadut palautteet pyritään huomioimaan lopullisissa suunnitelmissa huomioiden toteutuksen kustannusten rajallisuus.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää pyytää kuntalaisilta palautteita laadituista alustavista torin suunnitelmista 21.11.2022 klo 16:00 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 29.11.2022 § 102  

109/10.03.01.01/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot Tekninen johtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai etunimi.su-kunimi@askola.fi.

 

Askolan torin alustavat suunnitelmat vaihtoehto 1 ja vaihtoehto 2 on ollut näkyvillä kunnan sivuilla ja suunnitelmista on voinut jättää palautetta ns. weprool kyselyn kautta.

 

Kuntalaiskyselyyn tuli vastauksia kaikkiaan 57 kappaletta. Kuntalaisky-selyn perusteella vaihtoehtoa 1 kannatti 58 % ja vaihtoehtoa 2 kannatti 42 %.

 

Kuntalaiskyselyn palautteiden perusteella palautteita annettiin mm. torin pinnan nostamisesta samalle tasolle ympäristön kanssa, torin asfal-toinnista, torin lumitöiden huomioimisesta talvella, torin käyttömahdolli-suuden huomioiminen torimyyjille, torin sähköistäminen ja valaistus, ta-paamispaikka, esiintymislava, penkkejä ja joulukuusen paikka torilla.

 

Palautteissa tuotiin myös esille, että tori ei saa muuttua pelkästään puistoksi vaan siinä tulisi säilyttää myös alkuperäinen torin tarkoitus eli paikat torimyyjille mutta myös mahdollisuus järjestää jotain yleisöta-pahtumia.

 

Investointiohjelmassa vuodelle 2023 on torin rakentamiseen budjetoitu
60 000 euroa. Investointibudjetti ei tule riittämään torin rakentamiseen valmiiksi asti. Vuonna 2023 rakennetaan torin pohjarakennustöitä budjetin mukaan ja torin rakentamista tulee jatkaa tulevina vuosina.

 

Torin pohjarakennesuunnitelmat, sähkö- ja valaistussuunnitelmat ja arkkitehti/maisemasuunnitelmat voidaan toteuttaa vuoden 2022 inves-tointibudjetin mukaan. Suunnittelussa huomioidaan kuntalaiskyselyn palautteet ja muokataan vielä suunnitelmia sen mukaan. Lopulliset ark-kitehti/maisemasuunnitelmat eivät ole sitovia ja niitä voidaan vielä tar-kastella ja tehdä pieniä muutoksia ennen lopullisten pintojen toteutusta.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta ohjeistaa suunnitelmien laatimisessa otettavan huomioon kuntalaiskyselyn palautteet parhaimmalla tavalla.

Suunnittelussa tulee huomioida mm. torilla tarpeelliset paikat torimyyjille, torin talvihoidon, esiintymislavan mahdollistava paikkavaraus, joulukuuselle oma paikka, torin sähköistys ja valaistus, penkkejä sekä muut esille tulleet asiat mitkä on mahdollista huomioida. Torin suunnittelussa tulee huomioida torin korkeusasema, sadevesien huolto, selkeys ei liian puistomainen mutta viihtyisä kokoontumispaikka torimyyjien lisäksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.