Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 66


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Perusturvalautakunta 29.11.2022 § 66  

    

 

Perusturvalautakunta on kokouksessaan 9.9.2021 päättänyt, että

kutsut perusturvalautakunnan kokouksiin lähetetään hallintosäännön mukaisesti viimeistään 3 päivää ennen kokousta lautakunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus kokouksissa.

 

Perusturvalautakunnan julkinen esityslista julkaistaan myös kunnan verkkosivuilla, milloin tämä on mahdollista (teknisten ongelmien takia internetkotisivuilla julkaisematta jättäminen ei ole este kokouksen laillisuudelle ja päätösvaltaisuudelle).

 

 Kuntalain 103 §. mukaisesti lautakunta on päätösvaltainen, kun jäsenistä on saapuvilla enemmän kuin puolet jäsenmäärästä.

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Ilona Koskenniemi

 

Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi sekä todetaan läsnäolijat.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.