Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 73


 

 

Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

 

Perusturvalautakunta 29.11.2022 § 73  

    

 

 Kunnan hallintosäännön 46 §:ssä säädetään otto-kelpoisen päätöksen ilmoittamisesta.

 

 "Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta."

 

 Oheismateriaalina on perusturvajohtajan, sosiaalityönjohtajan, johtavan lääkärin, vastaavan hammaslääkärin, hoitotyön johtajan, kotiin vietävien palveluiden esimiehen, avoterveydenhuollon palveluesimiehen ja palveluasuminen esimiehen tekemät päätökset ajalta 25.10-28.11.2022

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Ilona Koskenniemi

 

Päätösehdotus: Perusturvalautakunta päättää, ettei se käytä kyseisistä päätöksistä Kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeuttaan.

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.