Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 108


 

Pöytäkirjan tarkastajien vaali

 

Tekninen lautakunta 20.12.2022 § 108  

    

 

 Kunnan hallintosäännön 157 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan sen mukaan kuin toimielin päättää, joko heti tai seuraavassa kokouksessa. Taikka sen tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä.

 

 Tekninen lautakunta on kokouksessaan 28.9.2021 § 43 päättänyt, että kokouskutsu toimitetaan jäsenille ja muille kokoukseen osallistuville vähintään kolme päivää ennen kokousta. Kokouskutsu voidaan toimittaa joko sähköisesti tai paperisena.

 

 Pöytäkirjan tarkastus suoritetaan heti kokouksen jälkeen tai kokouksessa päätettävänä ajankohtana, ellei ole erityistä tarvetta tarkastaa jokin pykälä välittömästi kokouksessa pykälän tultua käsitellyksi.

Pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävän kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

Tarkastusvuorossa ovat Mari Koskela ja Jenni Mikola-Katainen.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja määrää tarkastusajankohdan.

 

Päätös Tarkastajiksi valittiin Mari Koskela ja Jenni Mikola-Katainen. Tarkastus 22.12.2022.