Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 113


 

Valtuustoaloite: koirien harjoittelukentän kunnostaminen ja laajentaminen

 

Tekninen lautakunta 20.12.2022 § 113  

110/00.01.02/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot Tekninen johtaja Esko Halmesmäki puh. 0400 7755 27,

etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Askolan kunnanvaltuuston kokouksessa 31.3.2022 on jätetty valtuus-toaloite koirien harjoittelukentän kunnostaminen ja laajentaminen. Val-tuustoaloite on oheismateriaalina.

 

Teknisen johtajan selvitys:

Askolan kunnassa on kaksi koirienharrastustoimintaan osoitettua aluetta, toinen sijaitsee Mäntyrinteellä teknisen varikon alueella ja toinen Monninkylässä Teollisuusalue 1 alueen lähellä.

 

Nykyisen koirille tarkoitetut harjoituspaikat eivät ole kunnan kaavoituksen tai kiinteistöjen kehittämisen kannalta parhaimmassa paikassa.

 

Askolan kunta on vuokrannut Hiidenkirnujen tien varresta, nykyisen pienjäteaseman takaa alueen maaläjitysalueeksi ja maanläjitys on lo-petettu alueella 2021. Maanläjitysalueen tasaaminen tullaan suorittamaan keväällä 2023.

 

Maanläjitysalueen vuokrasopimuksen käyttötarkoituksena on ollut, että alue luovutetaan käytettäväksi täyttöalueena, mitä voidaan myöhemmin käyttää erilaisten harrastusten kenttänä tai yritysten pienimuotoiseen varastointi toimintaan.

 

Maanläjitysaluetta tullaan tarkastelemaan hyödynnettäväksi ja luovutet-tavaksi koirien harrastukseen liittyvään toimintaan.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä teknisen johtajan selvityksen valtuustoaloitteesta ja antaa sen tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.