Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 56


 

Nimikemuutokset/ palvelualuejohtajat

 

Kunnanhallitus 24.11.2022 § 244 

 

 

Valmistelu/lisätiedot Hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi uuden Askolan organisaatiorakenteen kokouksessaan 13.6.2022 § 20. Hyväksytty uusi organisaatio sisälsi luottamushenkilörakenteen, palvelu- sekä tehtäväalueet. Voimaa uusi organisaatiomalli tulee 1.1.2023.

 

Kunnan hallintosäännön päivitys vastaamaan uutta organisaatiomallia on meneillään ja uusi hallintosääntö astuu voimaan myös 1.1.2023.

 

Uudessa organisaation mukaisesti kunnassa on valtuuston ja kunnanhallituksen lisäksi elinympäristölautakunta ja osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta. Näiden lisäksi tarkastuslautakunta sekä vaalitoimielimet.

 

Entinen tekninen toimiala muuttuu elinympäristö -palvelualueeksi. Teknistä toimialaa on johtanut tekninen johtaja ja nyt esitetään, että Elinympäristö -palvelualuetta johtaa palvelualuejohtaja, elinympäristö.

 

Sivistyksen toimialue muuttuu osaaminen ja elämänlaatu -palvelualueeksi. Sivistyksen toimialaa on johtanut sivistystoimenjohtaja.  Esitys on, että Osaaminen ja elämänlaatu -palvelualuetta johtaa palvelualuejohtaja, osaaminen ja elämänlaatu.
 

Yleishallinto muuttuu Demokratia ja toimivuus palvelualueeksi. Kunnanhallituksen alaista demokratia ja toimivuus -palvelualuetta johtaa hallintojohtaja.

 

Voimassa olevan hallintosäännön 48 §:n mukaan valtuusto päättää toimialajohtajien virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että

1. teknisen johtajan virkanimike muutetaan 1.1.2023 alkaen olemaan  palvelualuejohtaja, elinympäristö ja
2. sivistystoimenjohtajan virkanimike muutetaan 1.1.2023 alkaen olemaan palvelualuejohtaja, osaaminen ja elämänlaatu.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Kunnanvaltuusto 07.12.2022 § 56  

119/01.01.00/2022  

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy, että
1. teknisen johtajan virkanimike muutetaan 1.1.2023 alkaen olemaan  palvelualuejohtaja, elinympäristö ja
2. sivistystoimenjohtajan virkanimike muutetaan 1.1.2023 alkaen olemaan palvelualuejohtaja, osaaminen ja elämänlaatu.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.