RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 158
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan eri viranomaisten asiakirjoja
Kunnanhallitus 15.06.2022 § 158
Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai etunimi.sukunimi@askola.fi
Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat kunnan eri viranomaisten asiakirjat:
1. Viran- ja toimenhaltijapäätökset ajalta 26.5.-15.6.2022
- kunnanjohtajan päätökset
- hallintojohtajan päätökset
2. Tekninen lautakunta
- pöytäkirja 8.6.2022
3. Henkilöstöjaosto
- pöytäkirja 19.5.2022
4. Vammaisneuvosto
- pöytäkirja 16.5.2022
Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asiakirjat tietoonsa saatetuksi sekä toteaa, ettei kunnanhallitus käytä kyseisissä asioissa Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |