RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.09.2022/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulujen toimintakertomukset lv. 2021-2022
Sivistyslautakunta 08.09.2022 § 68
22/12.00.02/2021
Valmistelu/lisätiedot Vs. sivistystoimenjohtaja Kaija Impola-Peltomaa, puh. 040 710 9167.
Perusopetusasetuksen (1998/852) ja lukioasetuksen (1998/810) mukaan
koulutuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelmaan perustuva
suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä,
opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta
toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta
sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtorit ovat laatineet
toimintakertomukset koulujen toiminnasta lukuvuonna 2021-2022.
Samalla he ovat arvioineet lukuvuosisuunnitelmiin 2021-2022 kirjattujen
tavoitteiden toteutumista.
Toimintakertomukset on laadittu käyttäen Wilma-ohjelmaa. Koulujen
toimintakertomuksissa on yhteneväinen rakenne.
Toimintakertomukset on lähetetty etukäteen tutustuttaviksi lautakunnan
jäsenille ja ne ovat tarvittaessa nähtävillä kokouksessa.
Rehtori Kaija Impola-Peltomaa esittelee Askolan yläkoulun toimintakertomuksen.
Esittelijä Rehtori/ Askolan koulu Kaija Impola-Peltomaa, vs. sivistystoimenjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä peruskoulujen ja lukion toimintakertomukset ja selvitykset toiminnan arvioinnista lukuvuoden 2021-2022 osalta.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano Koulujen rehtorit
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |