Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 26


1 Kesätyö_yrityssetelin käyttöehdot2023

 

Kesätyösetelit / Kesäyrittäjäsetelit vuonna 2023

 

Kunnanhallitus 08.02.2023 § 26  

16/14.07.00/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot työllisyyskoordinaattori Titta Härkänen, puh. 040 7109 232, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Demokratia ja toimivuus/Työllisyydenhoito on varannut vuodelle 2023 talousarvioon 3.000 euron määrärahan käytettäväksi nuorten työllistymisen tukemiseen kesätyöhön.

 

Kesätyösetelin tarkoituksena on auttaa nuorta työllistymään ja saamaan sitä kautta työkokemusta.  Vuonna 2023 kesätyöseteliin ovat oikeutettuja vuosina 2004-2007 syntyneet askolalaiset nuoret.

 

Kesätyösetelin avulla voi työllistyä yritykseen/ yhteisöön/järjestöön. Palkatulle työntekijälle tulee tehdä työsopimus vähintään 10 työpäiväksi. Nuorelle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, kuitenkin vähintään 500 €/10 päivää/ 60h. Työnantajalle kuuluvista velvoitteista (tapaturmavakuutus, sosiaaliturvamaksu ym.) vastaa työnantaja. Nuorelle annetaan tehdystä työstä kirjallinen työtodistus. Toivottavaa on, että nuori saisi pidemmän työsopimuksen.

 

Kesätyösetelin tuella nuori voi olla työssä vain yhdessä työpaikassa. Jokainen ikäryhmään kuuluva nuori voi saada tuen yhden kerran. Nuori joka saa kesätyöpaikan Askolan kunnalta, ei ole oikeutettu kesätyöseteliin.

 

Kesätyöseteli voidaan harkinnanvaraisesti myöntää myös 4H-yrittäjälle yrityssetelinä kannustamaan nuoria alkuun yrittäjyydessä ja itsensä työllistämisessä. 4H-yrityksen kautta nuori oppii yritteliästä asennetta työelämässä ja voi työllistää itse itsensä esimerkiksi kesällä. 4H-yrityksen myynti voi olla vuodessa 50-7000 euroa. Toiminnassa noudatetaan valtakunnallista 4H -yrittäjämallia, jossa nuori saa 4H-yrityskurssilla tarvittavat tiedot 4H-yrityksen toimintaan.

 

Kesätyöseteleitä/kesäyrittäjäseteleitä on 12 ja ne jaetaan hallintojohtajan päätöksellä. Yhden setelin arvo on 250 euroa.

 

Esityslistan oheismateriaalina on Kesätyösetelin/yrittäjäsetelin käyttöehdot.

 

Kunnanhallitus on päättänyt 22.11.2017 § 312 myöntää nuorisovaltuustosta nimettävälle edustajalle kunnan hallintosäännön 142 § mahdollistaman läsnä olo- ja puheoikeuden, kunnanhallituksen erikseen päättämiin kokouksen asia kohtiin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kesätyösetelin/yrittäjäsetelin käyttöehdot liitteen mukaisesti. Määrärahaa käytetään molempiin käyttötarkoituksiin kelpoisten hakemusten saapumisjärjestyksessä hallintojohtajan päätöksellä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano hallintojohtaja, kunnan kotisivut