Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.03.2023/Pykälä 44


Talouden raportointi 31.1.2023

 

Kunnanhallitus 01.03.2023 § 44  

    

 

Valmistelu/lisätiedot taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto, puh. 040-836 2153 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntien tulee antaa kunnanhallitukselle raportti käyttösuunnitelmiensa toteutumisesta huhtikuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta ja tilinpäätöksen 31.12.2023 tilanteesta sekä silloin, kun kunnanhallitus näin päättää.

 

Kunnanhallituksen kokouksen oheismateriaalina on raportti ajalta 1.1.-31.1.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden ja toiminnan raportin tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

    

 Merkitään pöytäkirjaan, että taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto

 oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.00 - 18.05.

 

Kokouksessa pidettiin tauko klo 18.05-18.24. Hannu Vihreäluoto saapui kokoukseen tauon jälkeen klo 18.24.