Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 25


 

Lukion lehtorin viran (nro 1304 ), opetettavat aineet ruotsin ja saksan kieli, täyttäminen

 

 

Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta 15.03.2023 § 25  

142/01.01.01/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Pirkko Hynninen, puh. 040 5069 547, etunimi.sukunimi@askola.fi, lukion rehtori Pekka Hurskainen,

 

Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta on julistanut haettavaksi 1.8.2023 lukien toistaiseksi lukion lehtorin viran (nro 1304 ), opetettavat aineet ruotsin ja saksan kieli. Sijoituskoulu virkasuhteen alkaessa on Askolan lukio.

 

Virka on julistettu haettavaksi Askolan kunnan hallintosäännössä

määritellyllä tavalla.

 

Hakuilmoituksessa todettiin, että kelpoisuusvaatimukset määräytyvät

opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen

(986/1998) mukaan. Lisäksi todettiin, että lehtorin tehtävien menestyksellisessä hoitamisessa tarvitaan oma-aloitteista ja reipasta asennetta, joustavaa ja opiskelijalähtöistä työskentelyotetta sekä kykyä saavuttaa opiskelijoiden luottamus. Lisäksi edellytetään hyviä yhteistyötaitoja, kehittävää työotetta, hyvää tietoteknistä osaamista ja opetuksessa käytettävien sovellusten hallintaa. Kansainvälisyyskasvatus ja kotikansainvälisyysosaaminen ovat keskeisiä osia ruotsin ja saksan kielen opettajan työtä.

 

Yhteenveto hakijoista on esityslistan liitteenä.

Hakemusasiakirjat ovat tarvittaessa nähtävänä kokouksessa.

 

Tehtävään tuli määräaikaan mennessä yhdeksän hakemusta. Haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa: FM Hanna Alitalo, FM Katariina Blomqvist, FM Heidi Järvinen, FM Netta Pihlajamäki ja FM Alli Haataja-Kolehmainen.

 

Haastatteluryhmä esittää FM Heidi Järvisen valitsemista lukion lehtorin virkaan, opetettavat aineet ruotsin ja saksan kieli. 

 

Heidi Järvinen koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa esiin tulleiden tehtävien kannalta merkittävien henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella virkaan sopivin ja pätevin.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, osaaminen ja elämänlaatu Pirkko Hynninen

 

Päätösehdotus Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta päättää valita FM Heidi Järvisen lukion lehtorin virkaan (nro 1304), opetettavat aineet ruotsin ja saksan kieli 1.8.2023 lukien toistaiseksi. Sijoituskoulu virkasuhteen alkaessa on Askolan lukio. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä Askolan kunnan työterveyshuollon työhöntulotarkastuksen todistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen virkasuhteen aloittamista. Valintaan sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

 

Päätös Palvelualuejohtaja Pirkko Hynninen teki kokouksessa täydennetyn päätösehdotuksen:

Osaaminen ja elämänlaatu -lautakunta päättää valita FM Heidi Järvisen lukion lehtorin virkaan (nro 1304), opetettavat aineet ruotsin ja saksan kieli 1.8.2023 lukien toistaiseksi. Hänen kieltätymisen varalle valitaan FM Alli Haataja-Kolehmainen. Sijoituskoulu virkasuhteen alkaessa on Askolan lukio. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä Askolan kunnan työterveyshuollon työhöntulotarkastuksen todistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen virkasuhteen aloittamista. Valintaan sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lautakunta hyväksyi täydennetyn päätösehdotuksen.

Täytäntöönpano Valittu, hakijat, lukion rehtori, palkkasihteeri