Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 395



 

Ympäristönsuojelumääräysten uudistaminen / Uppdatering av miljöskyddsbestämmelser

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.02.2022 § 8 

 

 

Valmistelu/lisätiedot

Beredning/

Tilläggsinformation Ympäristönsuojelusihteeri / miljövårdssekreterare Laura Haapola, puh.  040 7639 420, etunimi.sukunimi@askola.fi / tel. 040 7639 420

 

Pornaisten kunnanhallitus teki 9.11.2020 § 206 Askolan rakennus- ja ympäristölautakunnalle aloitteen ympäristönsuojelumääräysten päivittämisestä pikaisella aikataululla. Rakennus- ja ympäristölautakunta käsitteli aloitetta 16.12.2020 § 88 kokouksessaan ja palautti asian uudelleen valmisteluun. Liitteenä asian aiempi käsittely.

 

Vt. toimialajohtaja on neuvotellut lisäresursseista kuntien kanssa. Samalla kuntien edustajat ovat päätyneet siihen, että rakennusjärjestystä ei päivitetä vielä ainakaan vuonna 2022 maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen viivästymisen vuoksi.

 

Ympäristönsuojelumääräyksistä ja niiden päivittämisestä määrätään ympäristönsuojelulaissa 202 § ja 203 §. Määräysten päivittäminen on sisällytetty vuoden 2022 rakennus- ja ympäristölautakunnan toimintasuunnitelmaan.

 

Liitteenä suunnitelma päivitysprojektin toteutuksesta.

 

Kommunstyrelsen i Borgnäs kommun föreslog 9.11.2020 § 206 för byggnads- och miljönämnden i Askola kommun att miljöskyddsbestämmelserna uppdateras så snart som möjligt. Byggnads- och miljönämnden diskuterade förslaget vid sitt möte den 16.12.2020 § 88 och återremitterade ärendet för fortsatt beredning. Ärendets tidigare behandling finns bifogad.

 

Tf. sektordirektören har förhandlat om ytterligare resurser med kommunerna. I samband med förhandlingen har kommunföreträdare beslutat att byggnadsordningen inte kommer att uppdateras förrän åtminstone 2022 på grund av att reformen av markanvändnings- och bygglagen har försenats.

 

Bestämmelserna om miljöskydd och deras uppdatering fastställs i artiklarna 202 och 203 i miljöskyddslagen. Uppdateringen av bestämmelserna ingår i byggnads- och miljönämndens verksamhetsplan för år 2022.

 

En plan för genomförandet av uppdateringsprojektet bifogas.

 

Esittelijä/

Föredragande Ympäristönsuojelusihteeri/ LH Laura Haapola

 

Päätösehdotus/

Beslutsförslag Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää aloittaa neljän kunnan yhteisten ympäristönsuojelumääräysten päivittämisen. Päivittämisen valmistelusta tiedotetaan erikseen kuntien verkkosivuilla. Mahdollisuus mielipiteen ja lausuntojen antamiseen on erikseen tiedotettavana ajankohtana. Määräysten päivittämisestä vastaavat pääasiassa kaksi ympäristöviranhaltijaa virkatyönään ja lisäksi projektissa käytetään mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan ostopalveluja tai määräaikaista lisätyövoimaa. Uudistusprojektin arvioitu kesto on yksi vuosi. Valmiiden määräysten hyväksymisestä päättää kunkin kunnan kunnanvaltuusto erikseen.

Byggnads- och miljönämnden beslutar att börja uppdatera de miljöskyddsbestämmelser som är gemensamma för de fyra kommunerna. Beredningen av uppdateringen kommer att meddelas separat på kommunernas webbplatser. Möjligheten att lämna åsikter och ge utlåtanden kommer att ges vid ett datum som meddelas separat. Uppdateringen av bestämmelserna kommer huvudsakligen att utföras av två miljötjänsteinnehavare i deras officiella kapacitet, men där det är möjligt och nödvändigt kommer projektet också att använda sig av externa tjänster eller ytterligare tillfällig personal. Uppdateringsprojektet beräknas pågå i ett år. Antagandet av de slutliga bestämmelserna beslutas av kommunfullmäktige i varje kommun för sig.

 

Päätös/ Beslut Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Godkändes enligt beslutsförslag.

 

 

Rakennus- ja ympäristöjaosto 09.02.2023 § 10 

 

 

Valmistelu/lisätiedot

Beredning/mer information

 Ympäristönsuojelusihteeri / miljövårdssekreterare Minna Isokallio, puh. / tel  0400 500244, tai etunimi.sukunimi@askola.fi  eller fornam.efternam@askola.fi

 

Ympäristönsuojelumääräysten uudistamisesta on tiedotettu kuntien verkkosivuilla 5.4.2022. Lisäksi Uusimaa on tehnyt uutisen aiheesta 7.4.2022.

 

Luonnoksesta on keskusteltu kuntien teknisten johtajien ja rakennustarkastajien kanssa 23.5.2022.

 

Ympäristönsuojelumääräysten luonnosta on esitelty Askolan rakennus- ja ympäristölautakunnalle 15.9.2022 pidetyssä lautakunnan kokouksessa.

 

Ympäristönsuojelumääräysten luonnoksesta pidettiin kunnan päättäjille teams-kokous 11.10.2022 ja tämän jälkeen kunnanhallituksilta pyydettiin ns. epävirallista lausuntoa ennen luonnoksen asettamista julkisesti nähtäville ja virallisten lausuntojen pyytämistä.

 

Ympäristönsuojelumääräysten luonnos ja ympäristönsuojelumääräysten perustelut luonnos on ollut julkisesti nähtävillä 14.11.-21.12.2022 välisenä aikana. Asiasta on tiedotettu kuntien ilmoitustaulujen lisäksi myös Itäväylä ja Orimattilan sanomat -sanomalehdissä. Luonnoksista on pyydetty lausunnot seuraavilta tahoilta:

-          Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kunnanhallitukset

-          rajanaapurikuntien ympäristönsuojeluviranomaiset (Porvoo, Loviisa, Sipoo, Keski-Uusimaa, Orimattila

-          Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

-          Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

-          Itä-Uudenmaan pelastuslaitos

-          Porvoon terveydensuojeluviranomainen

-          Lahden seudun jätehuoltoviranomainen

-          Uudenmaan jätehuoltoviranomainen

-          Orimattilan kaupungin maaseututoimi

-          Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut.

 

Kuntalaisille pidettiin 29.11.2022 teams-kokous, jossa esiteltiin ympäristönsuojelumääräysten luonnosta. Ympäristönsuojelumääräyksistä on ollut mahdollista esittää mielipiteensä kirjallisesti 21.12.2022 mennessä. Mielipiteen pystyi antamaan nimettömästi.

 

Saadut vastineet sekä kootut vastaukset näihin jaetaan lautakunnan jäsenille ennen kokousta.

 

Ett meddelande om uppdatering av miljöskyddsföreskrifter publicerades på kommunernas webbplatser den 5 april 2022. Dessutom publicerade tidningen Uusimaa en nyhet i ämnet 7.4.2022.

 

Kommunernas tekniska direktörer och byggnadsinspektörer diskuterade utkastet den 23 maj 2022.

 

Utkastet till miljöskyddsföreskrifterna presenterades för byggnads- och miljönämnden i Askola kommun vid nämndens sammanträde den 15 september 2022.

 

Den 11 oktober 2022 hölls ett Teams-möte för kommunala beslutsfattare om utkastet till miljöskyddsföreskrifterna, varefter kommunstyrelserna ombads lämna ett s.k. informellt utlåtande innan utkastet lades fram och formella utlåtanden begärdes.

 

Utkastet till miljöskyddsföreskrifterna och utkastet till motivering till miljöskyddsföreskrifterna var offentligt framlagda under tiden 14.11-21.12.2022. Förutom på de kommunala anslagstavlorna har information om ärendet också publicerats i tidningarna Itäväylä och Orimattilan sanomat. Utlåtanden om utkasten begärdes av följande parter:

-          kommunstyrelser i Askola, Borgnäs, Mörskom och Pukkila kommuner

-          miljöskyddsmyndigheter i grannkommunerna (Borgå, Lovisa, Mellersta Nyland, Orimattila, Sibbo)

-          Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland

-          Mellersta Nylands Räddningsverk

-          Räddningsverket i Östra Nyland

-          Hälsoskyddsmyndigheten i Borgå

-          Avfallshanteringsmyndigheten i Lahtisregionen

-          Nylands avfallshanteringsmyndighet

-          Orimattila stads landsbygdskommitte

-          Landsbygdsförvaltningen i mellersta Nyland.

 

Den 29 november 2022 hölls ett Teams-möte för att presentera utkastet till miljöskyddsföreskrifterna för kommuninvånare. Det var möjligt att framföra skriftliga åsikter om miljöskyddsföreskrifterna fram till 21.12.2022. Åsikterna kunde lämnas in anonymt.

 

De inkomna bemötanden samt en sammanfattning av svaren till dem delas ut till nämndens ledamöter före mötet.

 

 

Esittelijä / Ympäristönsuojelusihteeri/ MI Minna Isokallio

Föredragande Miljövårdssekreterare Minna Isokallio

 

Päätösehdotus /

Beslutsförslag Askolan rakennus- ja ympäristöjaosto esittää Askolan elinympäristölautakunnalle sekä Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kunnanhallituksille ja valtuustoille liitteenä olevien Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan ympäristönsuojelumääräysten sekä ympäristönsuojelumääräysten perustelujen hyväksymistä.

Uudet ympäristönsuojelumääräykset astuvat voimaan 1.7.2023.

Byggnads- och miljösektionen i Askola kommun föreslår för Askolas livskraftskommitté och kommunstyrelserna och fullmäktige i Askola, Mörsköm, Borgnäs och Pukkila kommuner att bifogade miljöskyddsföreskrifter för Askola, Mörskom, Borgnäs och Pukkila samt motiveringen till miljöskyddsföreskrifterna godkänns.

De nya miljöskyddsföreskrifterna träder i kraft den 1 juli 2023.

 

Päätös / Besluts Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Godkändes enligt beslutsförslag.

 

 

Elinympäristölautakunta 21.03.2023 § 42 

 

 

Valmistelu/lisätiedot ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio, puh. 0400 500244, tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta lähettää Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan ympäristönsuojelumääräykset ja perustelut hyväksyttäväksi  Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kunnanhallituksille ja valtuustoille.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano kunnanhallitus, Myrskylän, Pukkilan ja Pornaisten kunnat

 

Kunnanhallitus 19.04.2023 § 395  

2/11.00.00/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja/vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta, puh 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle liitteenä olevien ympäristönsuojelumääräysten sekä ympäristönsuojelumääräysten perustelujen hyväksymistä.

Uudet ympäristönsuojelumääräykset astuvat voimaan 1.7.2023

 

Päätös Keskustelun kuluessa Matti Jäppilä teki seuraavan muutosesityksen:
"kohtaan 4 ja pykälään 11 etäisyyksiin ehdotan muutosta seuraavasti vesistö 50 m valtaoja 25 metriä talousvesikaivo, lähde 50 m. Lisäksi laitumen etäisyys talousvesikäytössä olevasta rengaskaivosta ja lähteestä tulee olla 50 m."

Muutosesitystä ei kannatettu.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko tämän asian käsittelyn aikana klo 18.19-18.25.

 

Täytäntöönpano valtuusto