Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 54


 

Maauimalan kehittämistyöryhmän perustaminen

 

Elinympäristölautakunta 18.04.2023 § 54  

33/10.03.02.01/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki puh. 0400 7755 27, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Askolan kunnalla on hallinnassaan Monninkylässä ns. nykyisellä Caree-rian alueella maauimala. Careerian alueen uudessa asemakaavassa, jota ei valtuusto ole vielä vahvistanut, siirtyy maauimalan alue maan-käyttösopimuksella Askolan kunnan omistukseen. Maauimalan vesi otetaan alueella olevasta omasta kaivosta ja veden lämmitykseen tar-vittava energia ostetaan Careerialta.

 

Maauimalan tarjoamat kunnan palvelut eivät ole kunnan järjestämiä la-kisääteisiä palveluja mutta kuntalaisten hyvinvoinnin ja kunnan elinvoiman kannalta maauimalan palveluiden järjestäminen on perusteltua.

 

Maauimalan kävijämäärä vuonna 2022 oli noin 14 500 asiakasta. Maa-uimalan palveluja tarjotaan noin kolmena kuukautena kesäkaudella ke-säkuun, heinäkuun ja elokuun ajalla. 

 

Careerian uudessa asemakaavassa alue siirtyy kunnan omistukseen ja alueelle voidaan kehittää myös muita palveluja.

 

Maauimalan kustannukset kunnalle kesäkaudella ovat noin 50 - 60 tu-hatta euroa. Maauimalla on tehty myös investointikorjauksia ja viimeisenä tehtiin hyppytornin peruskunnostus. Investointikorjauksia tarvitaan myös tulevaisuudessa ja ensimmäinen tarve on kemikaaleille tarvittavan varas-ton rakentaminen ja muut perusparannustarpeet.

 

Maauimalan toiminta tarvitse kehittämistä niin palvelujen osalta kuin myös taloudellisuuden tarkastelun kannalta. Maauimalan kehittämiseen on hyvä perustaa päättäjistä muodostettava kehitysryhmä, jonka tehtävänä olisi tarkastella maauimalan toimintaan liittyviä vaihtoehtoja kokonaisuudessaan mm. omistukseen, hallintaan, palveluiden lisäämi-seen/tarvekartoitukseen, peruskorjaukseen. Kehitysryhmän jäsenet tulisi olla elinympäristölautakunnan, osaamisen ja elämänlaadun lautakunnan ja kunnanhallituksen jäsenistä valituista päättäjistä.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja osaamisen ja elämänlaadun lautakunnalle maauimalan kehittämistyöryhmän perustamista.

Elinympäristölautakunta valitsee ja esittää maauimalan kehittämistyöryhmään elinympäristölautakunnasta kaksi edustajaa.

 

Päätös Keskustelun kuluessa tuli seuraavat muutosesitykset:

Tero Kettu:
"Esitän että kaikista lautakunnan puolueista ja varajäsenet heille."
Joutsi Rumpunen kannatti Tero Ketun tekemää muutosesitystä.

Jarkko Inkeroinen:
"Esitän ettei maauimalan kehittämistyöryhmää tältä pohjalta esitetä
perustettavaksi. Tarkemmin valmisteltuna asiaa voidaan myöhemmin
tarkastella uudestaan".

Jenni Mikola, Hannu Vihreäluoto ja Jouko Pihlaja kannattivat Jarkko
Inkeroisen tekemää esitystä.

Koska oli tehty palvelualuejohtajan päätösehdotuksesta poikkeavat
kannatetut esitykset, suoritettiin äänestykset.

Äänestys I
Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi sähköistä äänestystä siten,
että ne, jotka kannattavat palvelualuejohtajan päätösehdotusta äänestävät
"JAA" ja ne, jotka kannattavat Tero Ketun muutosehdotusta äänestävät
"EI".

Palvelualuejohtajan esitystä kannatti 7 (Jouko Pihlaja, Taija Kämäräinen,
Jarkko Inkeroinen, Hannu Vihreäluoto, Mika Ahonen, Jenni Mikola,
Anne Berg) ja Tero Ketun esitystä 3 (Tero Kettu, Ritva Haasanen,
Joutsi Rumpunen).

Äänestys II
Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi sähköistä äänestystä siten,
että ne, jotka kannattavat palvelualuejohtajan päätösehdotusta äänestävät
"JAA" ja ne, jotka kannattavat Jarkko Inkeroisen esitystä äänestävät
"EI".

Palvelualuejohtajan esitystä kannatti 1 (Taija Kämäräinen) ja Jarkko
Inkeroisen esitystä 8 (Ritva Haasanen, Jarkko Inkeroinen, Hannu
Vihreäluoto, Jenni Mikola, Mika Ahonen, Tero Kettu, Anne Berg, Jouko
Pihlaja) ja 1 tyhjä (Joutsi Rumpunen).

Näin ollen puheenjohtaja totesi, että Jarkko Inkeroisen esitys tuli
elinympäristölautakunnan päätökseksi.

 

Täytäntöönpano palvelualuejohtaja