Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.05.2023/Pykälä 408



 

Monninkylän lukion - Amiston alueen asemakaavan muutos

 

Elinympäristölautakunta 15.02.2023 § 27 

 

 

Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai
etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Monninkylän Lukion- Amiston alueen asemakaavan muutos on tullut vi-reille kunnanhallituksen päätöksellä 12.10.2016. Kaavan laatijana on toiminut Karttaako Oy:n Pertti Hartikainen. Asemakaavan luonnos on ollut MRA 30 § mukaisesti nähtävänä 19.8. - 17.9.2019.

 

Amisto-Lukion alueen asemakaavoituksesta on tehty muutos missä alue on suunniteltu yleiskaavan osoittamien suuntaviivojen mukaisesti pääosin opetustoimintaa palvelevien yleisten rakennusten alueeksi sekä asumiseen.

 

Kaavassa olennaiset muutokset koskevat 27.5.2019 esitetyn kaava-luonnoksen korttelin 128 muutosta niin että AP alue muutetaan uudessa kaavassa KTY eli toimitilarakennusten korttelialueeksi. Tämän lisäksi YO/s opetustoimintaa palvelevista alueista erotetaan erilleen VL lähivirkistysalue missä sijaitsevat nykyinen maauimala ja pelikenttä.

 

Urapolun päässä ja kaavassa 27.5.2019 mukainen A/s laajenee pieneltä osin ja kaavamerkinnäksi tulee A asuinrakennusten korttelialue. Tämän lisäksi urapolun päästä lähtee kevyenliikenteen väylä ja huoltotie VL alueelle. 27.5.2019 mukaisesta kaavassa olevasta YO/s alueesta erotetaan vielä VL alueen vieressä oleva AK asuinkerrostalojen korttelialue.

 

Kulkuyhteydet olemassa olevien rivitalojen alueelle ja viereiselle AP-alueelle hoidetaan nykytilanteen mukaisesti korttelin läpi johtavan rasi-tetien välityksellä (ajo). Maanomistaja (tien käyttäjä) vastaa siten korttelin sisäisten kulkuyhteyksien järjestämisestä. Rakennusoikeuksia on myös tarkasteltu 27.5.2019 olevaan kaavaluonnokseen nähden. Joltain osin rakennusoikeus laskee ja joltain osin on kasvanut.

 

Asemakaavan ehdotus on ollut MRA 27 § mukaisesti nähtävänä 7.4 - 7.5.2021. Asemakaavan ehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia. Lau-sunnon antoivat: Uudenmaan ELY-keskus, Itä-Uudenmaan maakun-tamuseo/Porvoon museo, Kymenlaakson sähköverkko Oy, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Ympäristöterveydenhuolto. Uudenmaan liitto ilmoitti, ettei anna lausuntoa. Lausunnoissa ei esitetty huomautettavaa. Kaavan laatija on tehnyt lausuntoja koskevan yhteenvedon 26.5.2021.

 

Kaavaehdotuksen nähtävänä olon jälkeen Careeria Oy on esittänyt 17.2.2022, että korttelin 14 AP- ja AK-alueetta laajennetaan hieman maauimalan suuntaan, jotta AP-alueen rakentaminen voisi sijoittua maastollisesti helpommalle alueelle. Esityksen perusteella AP- ja AK-aluetta laajennettiin maauimalan suuntaan n. 6 m. Muutoksen seu-rauksena AP-alue laajeni n. 350 m2 ja AK-alue n. 145 m2.

 

Ennen kaavan hyväksymistä kunnan ja Careeria Oy:n kesken on tarkoitus tehdä maankäyttösopimus.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää esittää Monninkylän lukion - Amiston alueen asemakaavan muutoksen hyväksymistä kunnanhallitukselle valmisteluun ja esitettäväksi hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että kaavoittaja Pertti Hartikainen oli kokouksessa asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.27-17.50.

 

Täytäntöönpano kunnanvaltuusto, kaavoittaja, Careeria

 

Kunnanhallitus 10.05.2023 § 408  

12/10.02.03/2023  

 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää Monninkylän lukion - Amiston alueen asemakaavan muutoksen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että Sanna Kurki totesi itsensä esteelliseksi (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta klo 17.18-17.27 väliseksi ajaksi.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki oli kokouksessa asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.18-17.26.

 

Täytäntöönpano kunnanvaltuusto