Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.06.2023/Pykälä 160


 

Henkilöstöjaoston valitseminen toimikaudeksi 2023-2025

 

Kunnanhallitus 21.06.2023 § 160  

5/00.00.01/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Hallintosäännön 2 luvun 8 §:n mukaan kunnanhallitus valitsee keskuudestaan henkilöstöjaoston, jossa on 3 jäsentä. Jäsenistä vähintään yksi on kunnanhallituksen puheenjohtajista. Jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet. Jaoston esittelijänä, valmistelijana ja pöytäkirjanpitäjänä on hallintojohtaja lukuun ottamatta palvelualuejohtajia ja taloussuunnittelijaa käsitteleviä asioita. Hänen ollessaan esteellinen tai poissa tai kun käsitellään palvelualuejohtajia tai taloussuunnittelijaa käsitteleviä asioita esittelijänä toimii kunnanjohtaja.
 

Henkilöstöjaosto päättää muualla säädettyjen tai määrättyjen asioiden lisäksi seuraavista asioista:

1. henkilöstöhallinnon ja henkilöstövoimavarojen koko kunnan henkilöstöä

koskevien tai muuten laajakantoisten periaatelinjausten, ohjeiden,

sopimusten ja muiden sen kaltaisten asioiden valmistelusta ja

täytäntöönpanosta kunnanhallituksen tekemien päätösten mukaisesti

2. kunnan yleisempien tehtävänimikkeiden tehtäväkohtaisesta palkkataulukosta

3. kunnan henkilöstön ensikertaisesta palkkauksesta silloin kun sitä ei ole

kohdassa 2. olevassa palkkataulukossa tai OVTES ei määrittele palkkaa tai uuden esimiesasemassa olevan henkilön palkkaus, jos se muuttuu tehtävää aiemmin hoitaneen henkilön palkkauksesta

4. harkinnanvaraisista palkantarkistuksista lukuun ottamatta kunnanjohtajaa, jonka osalta ratkaisuvalta on kunnanhallituksella

5. henkilökohtaisista lisistä ellei henkilöstöjaosto valtuuta hallintojohtajaa

päättämään niistä
6. virka- ja työehtosopimuksen soveltamisesta, viranhaltijan tai työntekijän

palkasta tai muusta palvelussuhteen ehdosta siltä osin kuin ne virka- ja

työehtosopimuksessa on jätetty kunnan harkintaan, ja mikäli asiaa ei ole

siirretty muulle viranomaiselle, pääsopimuksen ja työehtosopimuksen

mukaisesti paikallisneuvottelusta sekä kunnan viranhaltijain neuvotteluoikeudesta annetun lain mukaisista neuvotteluista. Mikäli henkilöstöjaosto ei ole päätöksessään yksimielinen, asian käsittely

siirtyy kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Toimikausi alkaa 1.8.2023.
 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee keskuudestaan kolme (3) jäsenisen henkilöjaoston
ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenistä vähintään yksi on joku
kunnanhallituksen puheenjohtajista.

Jaosto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan keskuudestaan.
Jaoston esittelijänä, valmistelijana ja pöytäkirjanpitäjänä on hallintojohtaja
lukuun ottamatta toimialajohtajia ja taloussuunnittelijaa käsitteleviä asioita.
Hänen ollessaan esteellinen tai poissa tai kun käsitellään toimialajohtajia tai
taloussuunnittelijaa käsitteleviä asioita esittelijänä toimii kunnanjohtaja.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi seuraavat henkilöt henkilöstöjaostoon:
Tero Suominen, pj, Mia Myllys, varajäsen
Juho-Matti Nirvi, vpj Petra Lind, varajäsen
Hanna Simola, jäsen, Anna-Mari Eloranta, varajäsen

 

Täytäntöönpano valitut