Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.06.2023/Pykälä 166


 

Kutsuntalautakunnan jäsenen ja hänen varamiehensä nimeäminen
toimikaudeksi 2023-2025

 

Kunnanhallitus 21.06.2023 § 166  

5/00.00.01/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Viitaten Asevelvollisuuslain soveltamisesta tammikuun 26. päivänä 1951

annetun asetuksen 7 §:ään on Uudenmaan Sotilasläänin esikunta pyytänyt

vuosittain kuntaa valitsemaan edustajan ja hänen varamiehensä

kutsuntalautakuntaan kunakin vuonna suoritettavaa kutsuntatilaisuutta

varten.

 

Valittujen henkilöiden tulee olla nuoriso- tai sosiaalitoimikunnan piiristä tai

henkilöitä, jotka muutoin tuntevat kutsunnanikäisiä nuoria ja heidän

olosuhteitaan.

 

Askolan kunnan hallintosäännön 22 §:n mukaisesti kunnanhallitus päättää

kuntaa edustavat luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin ja

muihin luottamushenkilöistä koostuviin kuntien yhteistyöelimiin, sekä

muiden yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin.
 

Toimikausi alkaa 1.8.2023.

 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Askolan kunnan edustajan ja hänen varamiehensä
kutsuntalautakuntaan toimikaudeksi 2023 - 2025 suoritettavia
kutsuntatoimituksia varten.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi seuraavat henkilöt:
Hannu Vihreäluoto, varalla Jouni Vilkki.

 

 

Täytäntöönpano valitut, Sotilaslääni