Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.06.2023/Pykälä 156


 

Perintäpalveluiden hankkiminen Suomen Kuntaperintä Oy:ltä

 

Kunnanhallitus 21.06.2023 § 156  

69/02.00/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto, puh. 040-836 2153 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Askolan kunta hoitaa laskujen perinnän omana työnä osana laskuttajien työtehtäviä. Perintään liittyvät työtehtävät vievät työpanosta ja samaan aikaan perinnän tehostaminen eri toimijan toimesta toisi positiivisen muutoksen tähän osaan taloushallinnon tehtävistä.

 

Suomen Kuntaperintä Oy on Monetra Oy:n ja Sarastia Oy:n omistama suomalainen inhouseyhtiö. Yhtiö on erikoitunut kuntatoimialan perintäpalveluihin. Sarastia Oy:n osakkeiden omistajana Askolan kunnan ei tarvitse kilpailuttaa Suomen Kuntaperintä Oy:n palvelun käyttöönottoa.

 

Suomen Kuntaperintä Oy:n tavoitteena on auttaa kunta-asiakkaita tulouttamaan saatavansa tehokkaasti, mutta kuntalaisten näkökulmasta inhimillisesti ja vastuullisesti. Yhtiön palvelut kattavat yksityisoikeudellisten ja julkisoikeudellisten saatavien maksumuistutuspalvelun, vapaaehtoisen perinnän, oikeudellisen perinnän, saatavien ulosottoon toimittamisen, aktiivisen jälkiperinnän ja maksukyvyttömyysmenettelyt. Yhtiön käytössä on oma kuntasektorin perintään räätälöity perintäjärjestelmä, kuntalaisille oma.kuntaperintä.fi -verkkopalvelu ja kunta-asiakkaille selkeä Online-palvelu, josta voidaan reaaliaikaisesti seurata perintäprosessin etenemistä.

 

Palveluun kuuluu maksumuistutusten ja -vaatimusten lisäksi ulosottoperintä, oikeudellinen perintä ja aktiivinen jälkiperintä sähköisen perintäliittymän ja online-palvelun avulla. Suomen Kuntaperintä Oy on Sarastia Oy:n ja Monetran Oy:n omistama suomalainen inhouseyhtiö, jolla on kunta-asiakkaita 160 kappaletta. Sarastia Oy:n osakkeiden omistajana Askolan kunnan ei tarvitse kilpailuttaa Suomen Kuntaperintä Oy:n palvelun käyttöönottoa.

 

Toimeksiannot, jotka ovat kesken Lowell Groupilla hoidetaan niissä loppuun.

 

Suomen Kuntaperintä Oy:n palvelukuvausta/tarjousta sekä hinnastoa esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Askolan kunta ottaa käyttöön Suomen Kuntaperintä Oy:n palvelut 1.10.2023 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.31 - 19.35.

 

Täytäntöönpano Suomen Kuntaperinnät Oy, taloushallinto