Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2023/Pykälä 199


 

Kunnanjohtajan vaalin vahvistaminen ja viran vastaanottaminen

 

Kunnanhallitus 16.08.2023 § 199  

79/01.01.02/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja/vt kunnanjohtaja Tuija Saloranta, puh 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 12.6.2023 § 35 valinnut Askolan

kunnanjohtajan virkaan Annu Räsäsen. Edellytyksenä valinnalle oli,

että viranhaltija antaa Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 7 §:n

mukaisen selvityksen terveydentilastaan.

 

Askolan kunnan hallintosäännön 46 §:n mukaan valtuuston ehdollisen valintapäätöksen vahvistaa kuitenkin kunnanhallitus. Päätöksen mukaan virkavaalissa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

 

Annu Räsänen on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen ja

ilmoittanut voivansa ottaa viran vastaan 25.8.2023.

 

Kunnanvaltuuston päätös 12.6.2023 § 35 on saanut lainvoiman ja

kunnanhallitus voi vahvistaa kunnanjohtajan virkavaalin.

 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus vahvistaa kunnanjohtajan viran vaalin ja että Annu Räsänen ottaa viran vastaan 25.8.2023.

Valintapäätöksen mukainen kuuden (6) kuukauden koeaika alkaa 25.8.2023 ja päättyy 24.2.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano Annu Räsänen, palkkasihteeri