Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 208


 

Kuntalaisaloite Lakeakallion/ Peltolantien asuinalueen kehittäminen

 

Kunnanhallitus 06.09.2023 § 208  

87/00.01.01/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai

 etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Askolan kuntaan on saapunut 28.8.2023 kuntalaisaloite. Lakeakallion/ Peltolantien alueen asukkaat esittävät kunnanhallitukselle asuinalueen kehittämistä. Asukkaat toivovat alueelle mm. katuvaloja, asfaltointia ja leikkipuiston päivittämistä. Aloite kokonaisuudessaan on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kuntalaisaloitteen tietoonsa saatetuksi ja pyytää elinympäristölautakunnalta vastinetta aloitteeseen syyskuun loppuun mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano palvelualuejohtaja, elinympäristö