Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 236


1 Osari_022023_01_08_2023_01

Toiminnan ja talouden seurantaraportti 2/2023, 1.1.-31.8.2023

 

Kunnanhallitus 11.10.2023 § 236  

    

 

Valmistelu/lisätiedot taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto, puh. 040 836 2153, kaija-leena.tuomisto@askola.fi

 

Vuosi 2023 on uuden organisaation mukaisen toiminnan aikaa. Uuden Askolan käynnistymisen vuosi – kuten talousarviossa on kuluva vuosi nimetty. Tammi-elokuussa on kalenterivuodesta toteutunut 66,7 %. 

 

Kunnanjohtajan rekrytointiprosessi on viety onnistuneesti lävitse ja uusi kunnanjohtaja Annu Räsänen on aloittanut elokuun loppupuolella.

Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana on hyväksytty Askolan uusi brändikäsikirja ja sen jalkauttaminen jatkuu edelleen. Kotisivujen uudistamistyö käynnistyy hiljalleen ja tavoitteena uudet kotisivut vuoden loppuun mennessä. Uusi hyväksytty viestintäohje opastaa viestintäkäytänteisiin. Perusopetuksen puolella on ollut haasteita saada palkattuja päteviä opettajia, rekrytointeja on jatkettu useaan otteeseen ja toiminnassa on tehtäviä hoidettu erilaisin sijaisjärjestelyin. Tilahallinnassa epävarmuutta luo edelleen energiakustannusten hintojen kehittyminen. Lisäksi toimintakuluja on lisännyt erilaiset tilojen vesivahingot. Haasteena kaikilla palvelualueilla on työehtosopimusten mukaiset 1.6.2023 alkaen voimaan tulleet sopimuskorotukset, jotka olivat suuremmat mihin varauduttiin talousarviossa. Toiminnallisten tavoitteiden suunnasta katsottuna kuluva vuosi toteutunee pääosin suunnitelmien mukaisesti.

 

Toimintatuottojen kertymä elokuun lopulla oli 2,4 miljoonaa euroa, joka on muutetusta talousarviosta 64,2. Vertailussa huomioitu jo talousarviomuutoksena toimintatuottojen vähennys 125 000 euroa. Tilinpäätösennusteessa tuottojen kertymä on 3,7 miljoonaa euroa.

 

Kunnan toimintamenot tammi-elokuulta olivat yhteensä 11 miljoonaa euroa, noin 63,6 % muutetusta talousarviosta. Muutettu talousarvio muodostuu 0,4 miljoonan menolisäyksestä alkuperäiseen talousarvioon verrattuna. Toimintamenoista 7,0 milj. euron osuus kertyy osaaminen ja elämänlaatu -palvelualueelta, 2,8 miljoonaa elinympäristö-palvelualueelta ja 1,2 milj. euroa demokratia ja toimivuus -palvelualueelta. Toimintakulujen tilinpäätösennuste on 17,1 miljoonaa euroa.

 

Verotulojen kertymä oli 9,0 milj. euroa, joka on talousarviosta 75,1 % muutetusta talousarviosta. Talousarvioon esitetään 200 000 vähennystä verotulokertymäarvioon. Perusteena on elokuussa Kuntaliiton verokehikkoennusteen arvio koko vuoden verotulokertymästä. Alkuvuoden erittäin positiivinen kertymä alkaa tasoittumaan loppuvuotta kohti. Verotulojen tilinpäätösennusteeksi kertyy 11,9 miljoonaa euroa.

 

Kunnan vuosikate elokuun lopulla oli noin 2,8 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 1,8 milj. euroa. Toteumatietojen mukainen tilikauden tulos elokuun lopulla näyttää kovin positiiviselta, mutta on huomattava, että kesken kuluvan vuoden katkaistu raportointihetki ei aina raportointihetkellä sisällä kaikkia kaudelle kohdistuvia kuluja. 

 

Sijoitustoiminnan osinkotuloja oli kertynyt elokuun loppuun mennessä vajaa 0,3 miljoonaa euroa.

 

Varovaisen tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden tuloksen arvioidaan olevan vajaa 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tilinpäätösennusteessa on otettu huomioon palkankorotukset, jotka tulevat 1.6.2023 voimaan.

 

Kunnan lainakanta elokuun lopussa oli noin 18,9 miljoonaa euroa, joka on alentunut tilinpäätöshetkeen 2022 verrattuna noin 1,9 miljoonaa euroa. Muutos sisältää lyhytaikaisen kuntatodistuslainan elokuisen 1,0 miljoonan euron lyhennyksen.

 

Investointien tilinpäätösennuste on toteutumisprosentiksi koko vuodelle 65 %. Elokuun lopulla toteutumisprosentti on 12,1.

 

Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntien tulee antaa kunnanhallitukselle osavuosikatsausraportti toteutumisista huhtikuun ja elokuun lopun tilanteesta ja tilinpäätöksen 31.12. tilanteesta sekä silloin, kun kunnanhallitus näin päättää.

 

Koko kuntaa raportoiva toiminnan ja talouden seurantaraportti 1-8/2023 on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee palvelualueiden hyväksymät talouden ja toiminnan raportit sekä tilinpäätösennusteet tietoonsa saatetuksi.

Kunnanhallitus päättää saattaa raportit tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.21 - 19.35.