Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 111


 

Pöytäkirjan tarkastajien vaali

 

Elinympäristölautakunta 31.10.2023 § 111  

    

Kunnan hallintosäännön 157 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan sen mukaan kuin toimielin päättää, joko heti tai seuraavassa kokouksessa. Taikka sen tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä.

 

Elinympäristölautakunta on kokouksessaan 10.1.2023 § 2 päättänyt, että kokouskutsu toimitetaan jäsenille ja muille kokoukseen osallistuville vähintään kolme päivää ennen kokousta. Kokouskutsu voidaan toimittaa joko sähköisesti tai paperisena.

 

Pöytäkirjan tarkastus suoritetaan heti kokouksen jälkeen tai kokouksessa päätettävänä ajankohtana, ellei ole erityistä tarvetta tarkastaa jokin pykälä välittömästi kokouksessa pykälän tultua käsitellyksi.

 

Pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävän kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

Tarkastusvuorossa ovat Jenni Mikola ja Mika Ahonen.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja määrää tarkastusajankohdan.

 

Päätös Tarkastajiksi valittiin Tero Kettu ja Mika Ahonen. Tarkastus pe 3.11.2023.