Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 114


Liite 3 Yksityistie avaustusten jako raportti 25.10.2023

 

Yksityistieavustusten jakoperusteet ja avustushakuaikataulu vuonna 2023

 

Elinympäristölautakunta 31.08.2023 § 85 

 

 

Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai

 etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Askolan kunnan vuoden 2023 vahvistetun talousarvion mukaan Liiken-neväylien menoissa on budjetoituna yksityisteiden avustusta 15 000 euroa.

Yksityistielain mukaan kunta päättää sen varoista yksityistien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi.

 

Edellytyksenä avustuksen myöntämiselle tienpitoon on, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta ja että tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä ovat ajantasaiset niin kuin 50 §:ssä edellytetään (Yksityistielaki 560/2018 84 §)

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää myöntää vuoden 2023 yksityistieavus-tuksia seuraavien ehtojen mukaan:
1. Tiekunta on perustettu tiekunta ja että tiekuntaa ja yksityistietä kos-kevat tiedot yksityistierekisterissä.
2. Avustus summasta 60 % jaetaan teiden perusparantamiseen osoit-taviin toimenpiteisiin, joita ovat ensisijaisesti tärkeysjärjestyksessä seu-raavat:
1. Tien rakenteen parantaminen, suodatin kerros kantavat rakenteet ym.
2. Ojien kunnostus
3. Rumpujen vaihto
4. Muut parantavat toimenpiteet

Perusparannuksiin jaettuun avustuksiin vaikuttaa toissijaisesti seuraavat tekijät:
1. Tien vakituisten asukkaiden käyttäjien määrä
2. Tie palvelee alueellista elinkeinotoimintaa, mm. raskas liikenne
3. Tien pituus
4. Tiellä on läpikulkuliikennettä

Avustushakemuksen yhteydessä tulee esittää tien parantamiseen suunnitellut tai tehdyt toimenpiteet sekä viimeistään avustuksen mak-satuksen yhteydessä tulee esittää loppuraportti toteutuneista toimenpi-teistä.
3. Avustus summasta 40 %  jaetaan ylläpitoavustuksena seuraavasti:
1. Tien vakituisten asukkaiden käyttäjien määrä
2. Tie palvelee alueellista elinkeinotoimintaa, vakituisten yritysten tien
käyttäjien määrä
3. Tien pituus
4. Tiellä on läpikulkuliikennettä

Elinympäristölautakunta  päättää lisäksi, että avustushakemusten hakuaika alkaa 4.9.2023 ja päättyy 16.10.2023.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Lisäksi lautakunta päätti, että avustusten jakomenetelmää pyritään kehittämään.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että Jenni Mikola saapui paikalle klo 18.09 (teamsilla alkukokous) ja kokouksessa pidettiin tauko klo 18.16-18.23.

 

Täytäntöönpano kuulutus

 

Elinympäristölautakunta 31.10.2023 § 114  

69/10.05/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai

etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Askolan kunnan vuoden 2023 vahvistetun talousarvion mukaan Liiken-neväylien menoissa on budjetoituna yksityisteiden avustusta 15 000 euroa.

 

Yksityistielain mukaan kunta päättää sen varoista yksityistien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi. Edellytyksenä avustuksen myöntämiselle tienpitoon on, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta ja että tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä ovat ajantasaiset niin kuin 50 §:ssä edellytetään (Yksityistielaki 560/2018 84 §).

 

Yksityistieavustusten haku alkoi 4.9.2023 ja päättyi 16.10.2023.

 

Yksityistiehakemuksia saapua määräaikaan mennessä 24 kpl. Hyväk-syttyjä hakemuksia oli 23 kpl. Kyylintien hakemus hylättiin koska tie on kunnan hoidossa oleva asemakaava alueella oleva tie.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää myöntää vuoden 2023 yksityis-tieavustukset esityslistan liitteenä olevan raportin laskelman mukaan jaettavaksi yksityisteille.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano hakijat, maksatus