Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinotoimikunta
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 32


 

Tonttitilanne

 

Elinkeinotoimikunta 09.02.2023 § 10 

 

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan tonttien tilannekatsauksen:

-          kunnan omistamia asuintontteja on Askolan kunnan alueella seuraavasti: Askolan kk / Kairaisrinne (5), Monninkylä / Monsala (9) ja Vakkola/ Lakeakallio (8). Tonttitarjonta on nykyisellään suppeahko. Toisaalta kysyntä ja markkina ovat viime aikoina hiljentyneet.

-          kunnan hallinnassa on yritystontteja seuraavasti: Leppämäentie/ Monninkyläntien risteysalueella (1), Punahiekan alueella (1+2). Lisäksi Teollisuusalue II on yritystonttialuetta pienessä määrin, jolle on pa-raillaan neuvottelua meneillään. Punahiekan peltoalue on kaavoitustarkastelun kohteena, tavoitteena lisätä yritystontteja.

-          kallioinen ja metsäinen alue teollisuusalue II läheisyydessä käyttöön vai pidetäänkö varantona, tilaa vievää yritystoimintaa varten. Kaavoitustarve on olemassa, mikäli aluetta kohdennetaan pienempien yritystonttien käyttöönottoon.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Toimikunta piti tärkeänä maapoliittisen ohjelman laatimista tonttivarannon ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Kokouksessa todettiin, että tarvitaan uutta tonttitarjontaa, esimerkiksi Suojalan alueelta, jotta voidaan tarttua asukasmäärän alentumiseen.

 

 

Elinkeinotoimikunta 27.04.2023 § 22 

 

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan tonttien tilannekatsauksen:

-          alkuvuoden osalta ei juuri ole tapahtunut muutoksia edelliseen kokoukseen nähden. Kiinteistömarkkina on haasteellisessa vaiheessa. Tätä kuvaa esimerkiksi se, että seurantatilastot osoittavat kiinteistökauppojen vähenemää valtakunnan laajuisesti jopa -70- 80 %,  vuoden takaiseen ajankohtaan nähden.

-          kunta- ja tonttimarkkinointia on hankalasta markkinatilanteesta huolimatta syytä harjoittaa jatkuvasti ja pitkäkestoisesti.

-          elinvoimapäällikkö valmistelee kunnanhallituksen käsiteltäväksi ehdotuksia tonttimarkkinoinnin uusiksi toimenpiteiksi.

 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Elinkeinotoimikunta 19.10.2023 § 32  

8/00.01.02/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan tonttien tilannekatsauksen:

-          Kunnan omistuksessa olleet yritystontit Leppämäentien varrelta ovat kaikki siirtyneet yritysten haltuun.

-          Kunnan yritystonttivaranto on kaiken kaikkiaan käynyt niukaksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi. 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.