Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 267



Talouden raportointi 30.09.2023

 

Kunnanhallitus 08.11.2023 § 267  

    

 

Valmistelu/lisätiedot taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto, puh. 040-836 2153 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

  Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntien tulee antaa kunnanhallitukselle raportti käyttösuunnitelmiensa toteutumisesta huhtikuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta ja tilinpäätöksen 31.12.2023 tilanteesta sekä silloin, kun kunnanhallitus näin päättää.

 

  Kunnanhallituksen kokouksen oheismateriaalina on raportti ajalta 1.1.-30.9.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden ja toiminnan raportin tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että kokouksessa oli asiantuntijana taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto klo 19.03-19.06.