Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 62


 

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodeksi 2024

 

Kunnanhallitus 30.10.2023 § 258 

 

 

Valmistelu/lisätiedot taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto, puh. 040 836 2153, kaija-leena.tuomisto@askola.fi

 

Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista sekä kiinteistöveroprosenteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Prosentit pitää ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Mikäli ilmoitusta ei anneta, niin Verohallinto käyttää meneillään olevan verovuoden tietoja.

 

Vuodelle 2023 muodostunut kunnallisveroprosentiksi muodostui 8,86, kun hyvinvointialueiden aloittamisen seurauksena kaikkien kuntien tuloveroprosenttia vähennettiin laskennallisesti 12,64 prosenttiyksikköä. Kunta ei voinut tehdä vuoden 2023 osalta päätöksiä kunnallisveroprosentista. Vuodelle 2024 kuntien pitää päättää kunnallisveroprosentin kymmenyksen tarkkuudella, joka tarkoittaa Askolassa 0,04 prosenttiyksikön kasvua. Talousarvioesitys 2024 perustuu kunnallisveroprosenttiin 8,9 %.  Talousarviossa 2024 on Askolan kunnassa kunnallisverokertymäksi arvioitu 9,5 miljoonaa euroa.

 

Kiinteistöveroprosenteille on kiinteistöverolaissa säädetty ala- ja ylärajat. Vuodelle 2024 on eduskunnalle annettu hallituksen esitys kiinteistöverolain muuttamisesta. Esityksessä painotetaan maapohjan voimakkaampaa verottamista. Esityksessä on maapohja eriytetty yleisestä kiinteistöverolajista ja sille on määritelty vaihteluväli 1,30-2,00 prosenttia. Askolassa muutos tarkoittaa maapohjan kiinteistöveron kohdalla 0,2 prosenttiyksikön kasvua. Rakennusten yleinen kiinteistöveron pysyisi samana kuin. Kunnissa pitää huomioida kiinteistöverolain muutosesitys, vaikka laki ei ole vielä päätöshetkellä voimassa ja tehdä tarvittavat muutokset eri kiinteistölajien verotusprosentteihin.

 

Kunnat voivat päättää kiinteistöveroprosentit lain määrittämien vaihteluvälien rajoissa. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella. Vuoden 2024 kiinteistöveroprosenteiksi esitetään:

 

-      yleinen rakennusten kiinteistöveroprosentti 0,93-2,00 %

-      maapohja    1,30-2,00 %

-      vakituiset asunnot   0,41-1,00 %

-      muut asuinrakennukset  0,93-2,00 %

-      voimalaitokset   0,93-3,10 %

-      yleishyödylliset yhteisöt  0,00-2,00 %

-      rakentamaton rakennuspaikka  2,00-6,00 %

 

Vuonna 2023 Askolan kunnan kiinteistöveroprosentit ovat olleet:

-      yleinen kiinteistöveroprosentti  1,10 %

-      vakituiset asunnot   0,70 %

-      muut asuinrakennukset  1,50 %

-      voimalaitokset      3,10 %

-      yleishyödylliset yhteisöt   0,00 %

-      rakentamaton rakennuspaikka   5,00 %

 

Talousarviossa 2024 Askolassa on arvioitu kiinteistöveroa kertyvän yhteensä 1,3 miljoonaa euroa. Muutos kiinteistöverolajien alarajoissa kasvattaa 25 000 euroa kunnan kiinteistöverokertymää.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle että vuoden 2024 tuloveroprosentiksi vahvistetaan 8,9 %.

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle että vuoden 2024 kiinteistöveroprosenteiksi vahvistetaan seuraavat:
- yleinen rakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- maapohja 1,30 %
- vakituiset asunnot 0,70 %
- muut asuinrakennukset 1,50 %
- voimalaitokset 3,10 %
- yleishyödylliset yhteisöt 0,00 %
- rakentamaton rakennuspaikka 5,00 %

 

Päätös Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja täydensi päätösehdotusta seuraavasti:
Mikäli hallituksen esitys kiinteistöverolain muuttamisesta ei mene läpi, pysyvät kiinteistöveroprosentit Askolassa vuoden 2023 tasolla.

Hyväksyttiin yksimielisesti täydennetyllä päätösehdotuksella.

 

 

Täytäntöönpano valtuusto

 

Kunnanvaltuusto 15.11.2023 § 62  

107/02.03.01/2022  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto vahvistaa vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 8,9 %.

Kunnanvaltuusto vahvistaa vuoden 2024 kiinteistöveroprosenteiksi seuraavat:
- yleinen rakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- maapohja 1,30 %
- vakituiset asunnot 0,70 %
- muut asuinrakennukset 1,50 %
- voimalaitokset 3,10 %
- yleishyödylliset yhteisöt 0,00 %
- rakentamaton rakennuspaikka 5,00 %

Mikäli hallituksen esitys kiinteistöverolain muuttamisesta ei mene läpi, pysyvät kiinteistöveroprosentit Askolassa vuoden 2023 tasolla.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Hannu Vihreäluoto teki esityksen:

"Esitän, että tuloveroprosenttia korotetaan 0,1 prosenttiyksikköä pohjaesitykseen nähden, jolloin veroprosentiksi muodostuu 9%".

Anna-Mari Eloranta kannatti Hannu Vihreäluodon tekemää esitystä.

Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi sähköistä äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaesitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Hannu Vihreäluodon vastaesitystä äänestävät "EI".     

Kunnanhallituksen pohjaesitystä kannatti 18 (Riku Honkasalo, Jouko Pihlaja, Ari Forsberg, Juho-Matti Nirvi, Marko Nurmi, Rauno Kiiskinen, Kirsi Kekäle-Hela, Jarkko Inkeroinen, Tero Kettu, Tero Suominen, Sanna Kurki, Simo Ahokanto, Heidi Hovisilta, Mia Myllys, Mikko Maukonen, Petra Lind, Matti Jäppilä, Jouni Vilkki) ja Hannu Vihreäluodon esitystä 8 (Anna-Mari Eloranta, Petri Hallikainen, Hanna Simola, Jenni Hovilehto, Mika Eronen, Veikka Huuskonen, Jouko Lahtinen, Hannu Vihreäluoto).

Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto vahvisti vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 8,9 % ja vuoden 2024 kiinteistöveroprosenteiksi seuraavat:
- yleinen rakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- maapohja 1,30 %
- vakituiset asunnot 0,70 %
- muut asuinrakennukset 1,50 %
- voimalaitokset 3,10 %
- yleishyödylliset yhteisöt 0,00 %
- rakentamaton rakennuspaikka 5,00 %