Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 310


 

 

Päätös etuosto-oikeuden käyttämisestä

 

Kunnanhallitus 14.12.2023 § 310  

    

 

 Kunnalla on etuosto-oikeus (Etuostolaki (608/77) kunnan alueella sijaitsevan kiinteistön kaupassa, jos kiinteistön pinta-ala on yli 5000m2. Lähisukulaisten välisessä kaupassa kunnalla ei ole etuosto-oikeutta. Kunnan tulee käyttää etuosto-oikeuttaan 3 kuukauden kuluessa kauppapäivästä.

 

 Lain mukaan kunta voi käyttää etuostoa maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten eli lähinnä alueille joilla on merkitystä kunnan kaavoitukselle.

 

 Etuostolain mukaan kunnalle kuuluvat tehtävät hoitaa kunnanhallitus, ellei kunnanhallitus ole siirtänyt määräämänsä viranhaltijan tehtäväksi sen ratkaisemisen, ettei kunta käytä etuosto-oikeuttaan.

 

 Hallintosäännön 23 §:n mukaisesti kunnanjohtajalla on oikeus päättää ettei kunta käytä etuostolain tarkoittamaa etuosto-oikeuttaan. Kunnanjohtajalla on oikeus saattaa asia kunnanhallituksen ratkaistavaksi.

 

 Alla on luettelo Askolan kunnassa sijaitsevista kiinteistön kaupoista:

-           Monninkylä, Kirjansitomo 18:47, pa 15980 m2, 252.000 @

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että se ei tule käyttämään etuosto-oikeuttaan edellä mainituissa kiinteistökaupoissa.

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.