Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2024/Pykälä 2


 

Pöytäkirjan tarkastajien vaali

 

Kunnanhallitus 17.01.2024 § 2  

    

 

Askolan kunnan hallintosäännön 157 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Kunnanhallitus on kokouksessaan 16.8.2023 § 190 päättänyt, että kunnanhallituksen kokous kutsutaan koolle kunnan hallintosäännön asianomaisia määräyksiä noudattaen. Kunnanhallitus valitsee kaksi pöytäkirjantarkastaja ja päättää, että puheenjohtaja allekirjoittaa pöytäkirjan pääsääntöisesti kokousta seuraavan maanantain aikana tai pyhäpäivän osuessa seuraavana arkipäivänä.

 

Pöytäkirjantarkastajat tarkastavat pöytäkirjan seuraavan päivän aikana eli pääsääntöisesti kokousta seuraavan tiistain aikana. Jos kunnanhallituksen kokous osuu maanantaille tai tiistaille, asiasta päätetään erikseen. Mahdolliset eriävät mielipiteet tulee toimittaa pöytäkirjanpitäjälle pääsääntöisesti kokousta seuraavana maanantaina klo 12 mennessä tai pyhäpäivän osuessa seuraavana arkipäivänä.

 

Pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

Tarkastusvuorossa ovat Mia Myllys ja Hanna Simola.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja määrää tarkastusajankohdan.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Tarkastus 22.1.2024.