Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2024/Pykälä 22


1 Hyte-vuosiraportti 2023 luonnos

 

Hyvinvoinnin vuosiraportti 2023

 

Kunnanhallitus 07.02.2024 § 22  

117/00.01.03/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot hyvinvointikoordinaattori Johanna Viuhko puh. 040 710 9122 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Askolan kunnassa on voimassa laaja hyvinvointikertomus vuosille 2021–2025. Hyvinvointikertomus on kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen, suunnittelun, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Sen tavoitteena on koota hyvinvointitietoa päätöksenteon tueksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 6§ säädetyn lain mukaisesti hyvinvointikertomus kartoittaa laaja-alaisesti ikäryhmittäin asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin nykytilaa ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Nykytilankartoitus toimii pohjana hyvinvointisuunnitelman tavoitteille ja toimenpiteille. Lisäksi hyvinvointikertomus kokoaa yhteen kunnan toimintaa ohjaavat voimassa olevat hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen liittyvät asiakirjat ja ohjelmat.

 

Laaja hyvinvointikertomus ja suunnitelma valmistellaan kerran valtuustokaudessa ja lakisääteisesti sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain ja näistä raportoidaan valtuustolle. Vuoden 2023 raportti on ensimmäinen vuosiraportti koskien voimassa olevaa kunnan laajaa hyvinvointikertomusta. Raportissa kuvataan väestöryhmittäin kuntalaisten hyvinvoinnin tilaa vuonna 2023, asetettujen tavoitteiden toteutumista ja mitä toimenpiteitä niiden edistämiseksi tehtiin vuonna 2023. Lisäksi raportissa tarkennetaan terveyden ja hyvinvoinnin tavoitteita ja toimenpiteitä vuodelle 2024.

 

  Hyvinvointikertomus kokonaisuudessaan on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Askolan hyvinvointiraportin vuodelta 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että hyvinvointikoordinaattori Johanna Viuhko oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 17.40-18.12

 

Täytäntöönpano valtuusto