Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinotoimikunta
Pöytäkirja 15.02.2024/Pykälä 9


 

Ajankohtaiset asiat

 

Elinkeinotoimikunta 15.02.2024 § 9  

151/00.01.02/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot kunnanjohtaja Annu Räsänen, puh. 040 7109 045 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Kunnanjohtaja selvittää kokouksessa tällä hetkellä ajankohtaisia aiheita:

 

 

-          Uudenmaan ELY-keskus ja Sweco ovat laatineet Monninkylän risteysalueelle vaihtoehtoisia suunnitelmia. Useimmat risteysvaihtoehdot ovat  kalliita ja lisäksi hankalia risteysalueella olevien rakennusten sekä maankäytön järjestelyjen osalta. Kunta on alkuvuoden 2024 aikana osallistanut ja kuullut maanomistajien kommentteja risteysalueen suunnitelmien osalta.  Kiertoliittymävaihtoehtoa on pidetty parhaiten soveltuvana.  Asian valmistelun edistämiseksi on lisäksi toteutettu neuvottelu, johon osallistuivat Uudenmaan ELYn, Swecon ja Porvoon liikenneinfran, Väyläviraston, sekä Askolan kunnan edustajat ja kansanedustaja Vestman.  Tilaisuudessa osapuolet esittelivät näkemyksiään. Asia etenee niin, että esillä olleista risteysalueista laaditaan kevään 2024 aikana vaikuttavuusarviot ja päätetään, minkä vaihtoehdon mukaan edetään.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.