Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 64


8 Henkilöstöraportti 2023_lop

 

Henkilöstöraportti vuodelta 2023

 

Kunnanhallitus 27.03.2024 § 64  

125/02.02.02/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 0404 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Henkilöstöraportti on oleellinen osa kunnan toiminnan raportointia. Se antaa kuvan henkilöstömäärästä ja rakenteesta sekä työpanoksesta ja osaamisesta. Lisäksi raportissa seurataan henkilöstön työhyvinvointia ja kehittämistarpeita.

 

Raportti on laadittu soveltuvin osin Kuntatyönantajien henkilöstöraporttisuosituksen mukaisesti.

 

Askolan kunnan henkilöstömäärä 31.12.2023 oli yhteensä 220 henkilöä ja henkilötyövuosina (HTV) mitattuna 214,26.. Henkilöstöstä työskenteli vakituisessa palvelussuhteessa 152 ja määräaikaisessa palvelussuhteessa 68 henkilöä. Miesten osuus henkilöstöstä on 36 henkilöä eli 16 %.

 

Eläkkeelle siirtyi vuoden aikana 3 kunnan työntekijää. Sairauspoissaolopäiviä oli 2632 eli 12,0 kalenteripäivää työntekijää kohti.

 

Kunnan henkilöstömenot sivukuluineen vuonna 2023 olivat 10,783 M€. 

 

Henkilöstöraportti on esityslistan oheismateriialina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy henkilöstöraportin vuodelta 2023 ja lähettää sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano valtuusto, tarkastuslautakunta