Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 58



Talouden raportointi 29.2.2024

 

Kunnanhallitus 27.03.2024 § 58  

    

 

Valmistelu/lisätiedot taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto, puh. 040-836 2153 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntien tulee antaa kunnanhallitukselle raportti käyttösuunnitelmiensa toteutumisesta huhtikuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta ja tilinpäätöksen 31.12. tilanteesta sekä silloin, kun kunnanhallitus näin päättää.

 

Kunnanhallituksen kokouksen oheismateriaalina on raportti ajalta 1.1.-29.2.2024.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden ja toiminnan raportin tietoonsa saatetuksi.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että taloussuunnittelija Kaija-Leena Tuomisto oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 17.39-17.43

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.