RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 223
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talouden osavuosikatsaus 31.8.2025/ Koko kunta
Kunnanhallitus 06.10.2025 § 223
201/02.02.00/2023
Valmistelu/lisätiedot talouspäällikkö Kaija-Leena Tuomisto, puh. 040-836 2153 tai etunimi.sukunimi@askola.fi
Vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntien tulee antaa kunnanhallitukselle ja valtuustolle osavuosikatsausraportti toteutumisista huhtikuun ja elokuun lopun tilanteesta ja tilinpäätöksen 31.12. tilanteesta sekä silloin, kun kunnanhallitus tai valtuusto erikseen päättää.
Kunnan toimintakulut tammi-elokuulta, kun kalenteriaikaa kulunut 66,7 prosenttia, olivat yhteensä 12,1 miljoonaa euroa, noin 63,1 % talousarviosta. Toimintakuluista 7,4 milj. euron osuus kertyy osaaminen ja elämänlaatu -palvelualueelta, 3,0 miljoonaa elinympäristö-palvelualueelta ja 1,6 demokratia ja toimivuus -palvelualueelta. Toimintakulut ovat seurantajaksolla talousarvion mukaista. Toimintakulujen kertymään jo kuluvana vuonna vaikuttaa tulevaisuusohjelma talouden tasapainottamistoimenpiteitä.
Toimintatuottojen kertymä oli 2,5 miljoonaa euroa, joka on talousarviosta 63,2 prosenttia ja talousarvion mukaista.
Verotulojen kertymä oli 9,6 milj. euroa, joka on talousarviosta 63,1 prosenttia.
Osavuosiraportissa kunnan vuosikate oli noin 1,7 miljoonaa euroa elokuun lopulla. Tilikauden tulos elokuun lopulla oli 0,6 milj. euroa ylijäämäinen. Ylijäämäisen tulokseen vaikuttaa sijoitustoiminnan myyntivoittojen saanti toukokuussa. Varovaisen tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden tuloksen arvioidaan olevan vajaa 0,2 miljoonaa euroa alijäämäinen, joka on noin sata tuhatta euroa parempi ennuste kuin edellisessä osavuosikatsauksessa. Tilinpäätösennusteessa on otettu huomioon talousarviovuodelle kuuluvat palkankorotukset ym. tiedossa olevat kustannusmuutokset.
Kunnan lainakanta elokuun lopussa oli noin 25,0 miljoonaa euroa. Tilinpäätösennusteen mukaan kunnan lainakannaksi arvioidaan 27,8 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 4,8 miljoonaa euroa tilinpäätökseen 2024 verrattuna.
Investointien toteutumisaste 71,4 prosenttia. Isommista investoinneista Askolan lukion rakentaminen on aivan loppusuoralla. Monninkylän koulun liikuntasalin sekä Askolan koulukeskuksen C-osan korjaukset jatkuvat suunnitellun mukaan loppuvuoden ajan, kuten muutkin pienemmät investoinnit.
Toiminnan ja talouden seurantaraportti 1-8/2025 on oheismateriaalina.
Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee palvelualojen valmistelemat talouden ja toiminnan raportit ja ennusteet tietoonsa saatetuksi ja esittää ne kunnanvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano valtuusto
| Edellinen asia | Seuraava asia |