RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 73
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Henkilöstöraportti 2025
Kunnanhallitus 30.03.2026 § 73
85/02.02.02/2025
Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Petriina Wäre, puh. 040 7109 100, etunimi.sukunimi@askola.fi
Henkilöstöraportti on oleellinen osa kunnan toiminnan raportointia. Se antaa kuvan henkilöstömäärästä ja rakenteesta sekä työpanoksesta ja osaamisesta. Lisäksi raportissa seurataan henkilöstön työhyvinvointia ja kehittämistarpeita.
Raportti on laadittu soveltuvin osin Kuntatyönantajien henkilöstöraporttisuosituksen mukaisesti.
Askolan kunnan henkilöstömäärä 31.12.2025 oli yhteensä 208 henkilöä ja henkilötyövuosina (HTV1) mitattuna 213,53. Henkilöstöstä työskenteli vakituisessa palvelussuhteessa 153 ja määräaikaisessa palvelussuhteessa 55 henkilöä. Miesten osuus henkilöstöstä on 43 henkilöä eli 20,7 %.
Eläkkeelle siirtyi vuoden aikana 3 kunnan työntekijää. Sairauspoissaolopäiviä oli 3530 eli 17,0 kalenteripäivää työntekijää kohti.
Kunnan henkilöstömenot sivukuluineen vuonna 2025 olivat 11.276 M€. Se on 130.486 € enemmän kuin vuonna 2024.
Henkilöstöraportti on esityslistan oheismateriaalina.
Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy henkilöstöraportin vuodelta 2025 ja lähettää sen kunnanvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle tiedoksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano valtuusto, tarkastuslautakunta
| Edellinen asia | Seuraava asia |