RSS-linkki
Kokousasiat:https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 184
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston päätösten täytäntöönpanot 29.8.2022
Kunnanhallitus 07.09.2022 § 184
51/00.02.00/2021
Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Jos kunnanhallitus katsoo, että kunnanvaltuuston päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muutoin lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa valtuuston kokouksessaan 29.8.2022 tekemät päätökset laillisiksi ja hyväksyy päätökset täytäntöönpantavaksi seuraavasti:
23
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
--
24
Pöytäkirjan tarkastajien vaali
--
25
Työjärjestyksen hyväksyminen
--
26 Eron myöntäminen Maiju Kivikoskelle luottamustehtävistä
- Maiju Kivikoski, valitut, lautakunnat, Porvoon kaupunki
27 Eron myöntäminen Marko Nurmelle teknisen lautakunnan varajäsenyydestä
- Marko Nurmi, valittu, tekninen lautakunta
28 Eron myöntäminen Olli-Pekka Heikkilälle luottamustehtävistä
- Olli-Pekka Heikkilä, valittu, maanmittauslaitos
29 Valtuutettujen aloitteet
- Ari Forsberg/ kokoomuksen valtuustoryhmän aloite: Selvitys au- rinkovoimalan rakentumisesta Askolan kuntaan, tekninen toimi
- Simo Ahokanto/ perussuomalaisten aloite: Aloite Kunnanhallitukselle Kunnan omistavan tyhjän tontin käyttämisestä kuntalaisten yleiseen virkistykseen, tekninen toimi
- Petri Hallikainen: Valtuustoaloite vesihuollon turvaamiseksi, tekninen toimi
30 Ilmoitusasiat ja muut mahdolliset asiat
-
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |