Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 10


 

Eron myöntäminen Zaida Hämäläiselle luottamustoimesta

 

Kunnanhallitus 01.03.2023 § 50 

 

 

Valmistelu/lisätiedot hallintajohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Kuntalain 78 §:n mukaan luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.

 

Kuntalain 17 §:n mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö (KuntaL 79.1 §).

 

Kuntaan tulleen tiedon mukaan ja väestörekisteristä tehdyn tarkastuksen mukaan Zaida Hämäläinen on muuttanut pois Askolan kunnasta 1.12.2022.

 

Zaida Hämäläinen on toiminut keskusvaalilautakunnan jäsenenä.

 

Vaalilain (714/1998) 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Jos keskusvaalilautakunnan varajäsen on estynyt, saa kunnanhallitus määrätä väliaikaisen varajäsenen.

Muilta osin vaalikelpoisuudesta noudatetaan, mitä vaalikelpoisuudesta on lautakuntien osalta säädetty.

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä, lukuun ottamatta kunnanvaltuustoa, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Säännöstä sovelletaan erikseen jäsenten ja varajäsenten vaaliin. Keskusvaalilautakunnassa on ollut Zaida Hämäläisen lisäksi kolme miespuolista jäsentä ja yksi naisjäsen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se

1. toteaa Zaida Hämäläisen luottamustoimen päättyneeksi Askolan kunnassa, koska hän on menettänyt vaalikelpoisuutensa kotikunnan muututtua.
2. valitsee keskusvaalilautakuntaan jäsenen Zaida Hämäläisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano valtuusto

 

Kunnanvaltuusto 20.03.2023 § 10  

5/00.00.01/2022  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se

1. toteaa Zaida Hämäläisen luottamustoimen päättyneeksi Askolan kunnassa, koska hän on menettänyt vaalikelpoisuutensa kotikunnan muututtua.
2. valitsee keskusvaalilautakuntaan jäsenen Zaida Hämäläisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Valtuusto
1. totesi Zaida Hämäläisen luottamustoimen päättyneeksi Askolan kunnassa, koska hän on menettänyt vaalikelpoisuutensa kotikunnan muututtua.
2. valitsi keskusvaalilautakuntaan jäseneksi Zaida Hämäläisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi Jenni Hovilehdon.