Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 6

Liite 2 aloitteet-2022

Luettelo hallintosäännön 124 §:n tarkoittamista valtuutettujen aloitteista vuonna 2022

Kunnanhallitus 01.03.2023 § 46 

Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

Hallintosäännön 129 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetuilla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Tällaista aloitetta ei oteta heti päätettäväksi, jollei valtuusto asian kiireellisyyden vuoksi yksimielisesti toisin päätä, vaan se lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Oheismateriaalina on yhteenveto aloitteista.

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa valtuustolle tiedoksi vuonna 2022 jätetyt valtuustoryhmien ja valtuutettujen aloitteet sekä tehdyt toimenpiteet.

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se katsoo aloitteiden johdosta tehdyn valmistelun riittäväksi ja aloitteet katsotaan loppuun käsitellyksi. Aloitteen käsittely annetaan tiedoksi aloitteen tekijälle.

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Täytäntöönpano valtuusto

Kunnanvaltuusto 20.03.2023 § 6  

110/00.01.02/2022  