Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinotoimikunta
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 18


 

Yritysten tapaamiset, yrityskäynnit vuonna 2023

 

Elinkeinotoimikunta 09.02.2023 § 6 

 

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo yrityskäyntien  tilannekatsauksen:

-          tapaamisia yritysten ja yrittäjien kesken toteutetaan jatkuvasti, aina tarpeen mukaan

-          tavoitteena on johdonmukaistaa tapaamisia yritysten kesken ja lisätä tiedotusta yrityksille. Muun muassa toteutusvaiheessa on postitus yrityksille sekä palautekyselyn toteuttaminen

-          aikataulusuunnitelma yritystilaisuuksien ja -infojen toteuttamiseksi kevään 2023 aikana

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Toimikunta totesi, että tavoitteena voisi olla yritystilaisuuksien toteuttaminen yhdessä kunnan ja yrittäjäyhdistyksen yhteistyöllä. Toimikunta ehdottaa, että Askolan yrittäjäyhdistys käy tästä keskustelua keskuudessaan.

 

Elinkeinotoimikunta 27.04.2023 § 18  

8/00.01.02/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo yrityskäyntien  tilannekatsauksen:


Yritysten välisiä tapaamisia on toteutettu seuraavasti vuoden 2023 alkupuolella:

- vapaamuotoista yhteydenpitoa tarpeen mukaan, hyödyntäen puhelinta, s-postia, henkilökohtaisia tapaamisia

- tehty yritystonttien esittelyä useiden henkilöiden kesken

- markkinoitu työllisyyskoordinaattorin ja elinvoimapäällikön yritysvierailuhalukkuutta viikolla 16. Tällöin käyty yrityksissä kylässä. Tapaamiset jatkuvat kevätsesongin mentyä.

- Toteutettu tilaisuuksia yrittäjille ja laajemmin kuntalaisille seuraavasti:

  • 14.3. Rahoitusinfo järjestöille
  •  15.3. Yrittäjien iltapala jossa esillä elinympäristö-, työllisyys- ja elinvoimapalvelut,
  • 28.3. Energiailta,
  •  29.3. Matkailutoimijoiden tapaaminen, jossa mukana RouteMAPP-hankkeesta projektipäällikkö Tanja Suokivi,
  • 18.4. Rahoitusinfo yrityksille

 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.