Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinotoimikunta
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 19


 

Brändityön eteneminen ja aikataulu

 

Elinkeinotoimikunta 09.02.2023 § 7 

 

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

 Kunnanhallitus on kokouksessaan 14.12.2022 valinnut brändikäsikirjan tekijäksi Creative Crue Oy:n. Lisäksi kunnanhallitus nimesi projektityöryhmään johtoryhmän jäsenet sekä Petra Lindin, Anna-Mari Elorannan ja Mia Myllyksen kunnanhallituksen edustajina sekä Maina Anttilaisen henkilöstön edustajana.

 

 Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan brändityön tilannekatsauksen:

-          brändityö on lähtenyt käyntiin ja projektiryhmä on kokoontunut aloituspalaveriin sekä strategiatyöpajaan. Työskentely jatkuu edelleen brändityöpajassa, jolloin määritellään muun muassa  brändin visuaalista ilmettä ja graafista ohjeistoa

-          tavoitteena on että brändikäsikirja valmistuu maaliskuun aikana, jonka jälkeen tulokset esitellään kunnanhallitukselle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ilari Soosalu

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi. 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Elinkeinotoimikunta 27.04.2023 § 19  

8/00.01.02/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen kertoo kunnan brändityön tilannekatsauksen:

-          brändikäsikirja on valmistumassa ja etenee kunnanhallituksen käsittelyyn toukokuun aikana

-          brändikäsikirja tulee linjaamaan kunnan markkinointityötä ja nostaa sen laatua.

 

Esittelijä hallintojohtaja/ vt. kunnanjohtaja Tuija Saloranta

 

Päätösehdotus Elinkeinotoimikunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.